Huikeaa! Jyväksylässä nähtiin paras suomalaishyppy lähes 30 vuoteen – ”Pari kaveria potkivat minua persuuksille”

Urho Kujanpää lämpeni pikkuhiljaa ennätyskuntoon pitkäksi venyneessä seiväshyppykilpailussa. Kujanpää voitti mestaruuden ennätyksellään 566, joka vei hänet Suomen kaikkien aikojen hallitilastossa kolmanneksi. Tätä korkeammalta on viimeksi suomalaisista hallissa hypännyt edesmennyt SE-mies Jani Lehtonen jo 27 vuotta sitten
– Se oli henkisen puolen voitto. Kisan alussa ei ollut niin hyvä fiilis, mutta nuo pari kaveria potkivat minua persuuksille, Kujanpää veisteli.
Kujanpää viittasi kilpakumppaneihinsa Alajärven Ankkurien Mikko Paavolaan, joka oli toinen ennätyksellään 555 sekä Someron Esa Tommi Holttiseen, joka oli kolmas. Hän ylitti 543 ja oli lähellä 555:n ylitystä. Paavola sijoittuu ennätyksellään 555 kaikkien aikojen hallitilaston yhdeksänneksi.
Kujanpää nousi uransa viidenteen halliratojen Suomen mestaruuteen pitkän kaavan kautta. Hän ylitti kolme korkeutta 543, 560 ja 566 kolmannella yrityksellään.
– Kolme hyppyä ei aina ole paljon, kun vaihdetaan korkeutta ja siinä pitäisi samalla nostaa tasoa, Kujanpää muistutti.
Seiväs vaihtui 555:n ylityksen jälkeen
Voittotulos paransi Kujanpään ennätystä 10 senttiä ja vei hänet kuluvan talven Euroopan tilastossa 14. sijalle. Maaliskuisten EM-kilpailujen seiväshyppyyn otetaan 16 urheilijaa.
EM-kilpailujen tulosraja on 572. Sitä Kujanpää yritti kolmesti 566:n ylityksen jälkeen, mutta hypyt jäivät limboiksi.
– 572:een ei vaan enää löytynyt virtaa, Kujanpää sanoi.
Kujanpää vaihtoi Jyväskylässä 555:n ylityksen jälkeen seivästä ja käytti sittemmin jäykempää seivästä kuin koskaan aikaisemmin.
– Jäykemmässä välineessä aikaa siirtää energiaa seipääseen on vähemmän, mutta erot seipäissä ovat aika marginaaliset. Sen muistan 566:n ylityksestä, että käsillä piti tehdä paljon enemmän töitä, Kujanpää kertoi.
Kujanpään ennätys ennen Jyväskylän kilpailua oli toissa talvena hypätty 556. Tuota hallikautta seurannut kesä jäi torsoksi, kun Kujanpää loukkasi nilkkansa pahasti hypyn alastulossa. Vielä vuosi sitten hallikaudella hän pystyi kilpailemaan vain lenkkareilla.
Lähde: SUL:N tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta yleisurheilutähdeltä uskomatonta dominointia maailmalla
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista