MM-hopeaa! Suomalaishiihtäjä ällistytti itsensäkin – ”Aika iso yllätys”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen nuoret hiihtäjät jatkoivat vahvaa menoaan nuorten MM-kilpailuissa Vuokatissa myös perjantaina. Alexander Ståhlberg hiihti alle 20-vuotiaiden vapaan kympillä hopeaa ja Niko Anttola oli kahdeksas. Naisten 5 kilometrillä Ida Haapala hiihti yhdeksänneksi.
Ståhlberg hävisi kilpailun voittaneelle Norjan Martin Kirkeberg Moerkille 14,9 sekuntia.
– Alussa otin iisisti ja lopussa löin sitten kaikki peliin. Yritin kahdella ensimmäisellä kierroksella kontrolloida hiihtoa ja viimeisellä kierroksella laitoin kaikki peliin. Se taktiikka riitti hyvin tänään. Oli aika iso yllätys, että tänään tuli hopeaa ja olen tosi tyytyväinen, vöyriläinen Ståhlberg sanoi.
Naisten vitosen voitti Venäjän Veronika Stepanova. Haapalan lisäksi hienosti hiihti suomalaisista myös Siiri Kaijansinkko, joka oli 13:s.
– Oli ihan hyvä kisa. Sain hiihdettyä aika tasaisen vedon ja jaksoin loppuun asti tulla hyvin. Alussa tuli jäätyä kärkeen enemmän mutta lopussa eroa ei tullut lisää. Keli oli aika nihkeä ja vähän kohmeinen olo oli, huolto oli jälleen tänään onnistunut hyvin, Haapala kehui.
Alle 23-vuotiaissa parhaat suomalaiset olivat vapaan kympillä 13:nneksi hiihtänyt Emmi Lämsä ja 15 kilometrillä 15:nneksi hiihtänyt Remi Lindholm.
– Päivä ja tunne oli hyvä ja tekeminen aivan pirteää. Itsellä ei tälle kelille oikein suksea löydy, joten tasoitusta annoin suksella. Se tietysti harmittaa aina. Kumminkin olen tyytyväinen, että taso riitti tuohon sijaan, kun Keski-Euroopassa vapaata hiihdetään kovaa. Aika paljon oli ohitustilanteita kisan aikana, ja ne osu aika lailla tärkeisiin laskuihin. Sekunnit, mitä niissä kohdissa jäin jäi vähän hampaankoloon. Tänään ei parempaan olisi pystynyt, Lämsä sanoi.
– Tosi raastava kisa, olin oikeastaan lähdöstä maaliin aika tiukilla koko ajan. Pakkaskeli teki sen, että piti työskennellä koko ajan. Sijahan on Suomen U23-joukkueen kolmanneksi paras kautta aikain vapaan normimatkalla sijoituksena, seuraavaksi sekaviestin hiihtävä Lindholm sanoi.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää
- Suvi Minkkinen
- Kerttu Niskanen
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Iivo Niskanen
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Lotta Haralalta iloinen yhteiskuva urheilumiehen kanssa – ”Ikäerosta huolimatta ymmärretään toisiamme”
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin