Suomalaispelaajien tiet päätökseen Australiassa – ensi viikolla odottaa jo Grand Slam -turnaus

Emil Ruusuvuoren ja Henri Kontisen ottelut tulivat päätökseensä toisella kierroksella ATP250-turnauksissa Australiassa.
21-vuotias Ruusuvuori (ATP-86) voitti tiistaina avausottelussaan 34-vuotiaan serbialaisen Viktor Troickin (ATP-202) vaivattomasti 6-3, 6-4. Tänään vastus oli huomattavasti kovempi, kun verkon toiselle puolelle asettui neljänneksi sijoitettu 24-vuotias kroatialainen Borna Coric (ATP-25). Ottelusta muodostui erittäin tasaväkinen koitos, Coricin varmuus ja terävyys erien ratkaisuhetkillä olivat tällä kertaa liikaa 5-7, 4-6.
30-vuotias Kontinen (ATP-31) palasi ammattilaiskentille yhdessä ranskalaisen varaparin Pierre-Hugues Herbertin kanssa. Kontinen oli viimeksi kilpaillut Ranskan avoimissa viime lokakuussa. Neljänneksi sijoitetut Kontinen/Herbert kohtasivat kovassa nousussa kaksinpelin maailmanlistalla olevat 23-vuotiaan puolalaisen Hubert Hurkaczin ja 19-vuotiaan italialaisen Jannik Sinnerin. Hurkacz/Sinner löivät tulostaululle luvut 1-6, 4-6.
Ruusuvuori ja Kontinen pelaavat ensi viikolla vuoden ensimmäisessä Grand Slam -turnauksessa. Australian avointen kaaviot julkaistaan torstaina. Kontisen rinnalla nähdään tuolloin uusi vakipari ranskalainen Edourd Roger-Vasselin. Voit lukea suomalaiskaksikon mietteistä lisää täältä.
Lähde: Tennisliitto
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Nooralotta Neziriltä katosi kisoista – nyt tuli karu paljastus: ”Aikamoinen shokki”
- Nainen varasti huomion Perttu Hyvärisen videolla – epäilys heräsi
- Ella Junnila poseerasi kiekkomiehen kanssa – kertoi ilouutisia
- Norjan hiihtotähteä syytetään poikkeuksellisesta huijauksesta – pääsi kuin koira veräjästä
- Se oli siinä? Reetta Hurske sai karun uutisen
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- ”Hullu saavutus” – suomalaisjuoksija Ruotsi-otteluun 11 vuoden tauon jälkeen
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä
- Suomen hiihtonaisen maajoukkueleiri sai romanttisen käänteen
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- Suomen joukkue Ruotsi-otteluun valittiin – Lotta Harala ei voinut käsittää tätä tietoa
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Entinen treenikaveri laukoi IS:lle tylyä tekstiä Wilma Murrosta
- Suru-uutinen: Suomalainen olympiatähti on kuollut
- Ella Junnila poseerasi kiekkomiehen kanssa – kertoi ilouutisia