Tajuton tykitys! Suomalaisjuoksija jysäytti hurjan ajan!
Kuva: Juha Tamminen
Pikajuoksija Samuli Samuelsson kiiti Helsingissä 60 metriä parhaaseen suomalaisaikaan 14 vuoteen. Ikaalisten Urheilijoiden sprintteri voitti Myllypuron Liikuntamyllyssä käydyn kilpailun ajalla 6,66.
Samuelsson juoksi 60 metriä kahdesti. Hän sivusi ensimmäisessä juoksussa aiemmin tänä talvena juoksemaansa ennätystä 6,68.
– Ekassa juoksussa 10 ensimmäistä metriä ei ollut ihan niin hyvä, mutta loppu tuntui tulevan. Uskoin, että pystyn parantamaan ennätystäni. Kiva, että se parani kaksi sadasosaa, Samuelsson sanoi.
– Tuosta toisesta juoksusta en löydä mitään moitittavaa.
Uusi ennätys nosti Samuelssonin Suomen kaikkien aikojen hallitilastossa viidenneksi. Talvikauden päätavoite Mikael Ylöstalon valmentamalla juoksijalla on onnistua maaliskuisissa EM-kilpailuissa Torunissa, Puolassa.
– Seuraavaksi juoksen SM-kilpailuissa Jyväskylässä ja sitten EM-kilpailuissa. Siellä tuollaisella ajalla ollaan välierissä ja ehkä jopa finaalissa, Samuelssom tuumi.
Ennätystään Helsingissä kohensi myös Vantaan Salamien Riku Illukka. Hän oli 60 metrin ensimmäisen juoksun toinen ajalla 6,79. Oma ennätys parani kaksi sekunnin sadasosaa.
Päivän kolmanneksi nopeimman ajan juoksi Viipurin Urheilijoiden Roope Saarinen, joka oli toisessa juoksussa toinen ajalla 6,83. Oma ennätys kohensi sillä sadasosan.
Lähde: SUL:n tiedote
LUE MYÖS:
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Suvi Minkkinen ei voinut uskoa, mitä hän sai kuulla kesken kilpailun
- Therese Johaugin kuppi nurin Norjassa – tämä ei mahdu naisen kalloon
- Paljastus kulisseista: Hiihtonainen teki asioita selväksi Sami Jauhojärvelle
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- IS: Nooralotta Neziri kertoi loistavia uutisia
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään
- Pamahtaako uutispommi? Alisa Vainio teki asioita selväksi
- Kaisa Mäkäräiseltä harvinainen ulostulo – hempeä viesti rakkaastaan
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Perttu Hyvärinen koki rajun kohtalon olympiakaudella – näin mies kommentoi Ylelle
- Kaikki meni pieleen: Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys
- Kerttu Niskanen ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi karun totuuden tilanteestaan
- Ella Junnila muutti ulkomaille – nyt häntä ällistyttää yksi asia Suomessa