Kaksinkertainen ampumahiihdon MM-mitalisti Nicole Gontier on ilmoittanut Instagramissa uransa päättymisestä.

29-vuotias italialainen jakoi sosiaaliseen mediaan kuvan joukkuekavereidensa kanssa maan mestaruuskisojen jälkeen.

– Olen ollut onnekas, että tapasin ihania ihmisiä, jotka ovat olleet mukanani. Kiitos kaikille teille, joiden avulla koin ikimuistoisia kokemuksia ja jotka ovat aina sydämessäni, hän kirjoitti.

Gontier saavutti kaksi MM-pronssia Italian viestijoukkueissa. Toisen vuonna 2013 Nove mestossa ja toisen vuonna 2015 Kontiolahdella. Hän sijoittui myös kolmanneksi Oberhofin pikakilpailussa vuonna 2015.