Suomalaishiihtäjän kausi päättyi iloisissa tunnelmissa! – ”Kestävyys ja nopeusominaisuudet ovat kehittyneet”
Kuva: Getty Images
Inkki Inolan kausi parahiihdon maailmancupissa Vuokatissa päättyi iloisissa tunnelmissa, kun hän oli oppaansa Arttu Kaarion kanssa seitsemäs näkövammaisten 7,5 kilometrin perinteisen kilpailussa. Kelkkahiihtäjä Sini Pyy oli puolestaan kymmenes viidellä kilometrillä ja sai kilpailuista jatkoa ajatellen tärkeää infoa.
– Hyvä viikko takana, saatiin hyvä tsekkaus missä mennään maailman kärkeen verrattuna. Kärkeä on otettu kiinni joka matkalla. Perinteisen matkat olivat positiivista menoa. Viime vuodesta on menty eteenpäin. Erityisen iso kiitos huollolle ja suksitallille, Inola kehui kaluston puolella tullutta kehitystä.
Hiihtäjä itsekin on kehittynyt.
– Kestävyys ja nopeusominaisuudet ovat kehittyneet. Niihin on viime vuonna kiinnitetty erityistä huomiota, että erityisesti sprinttiä ajatellen pystyisin mahdollisimman kovassa vauhdissa tekemään teknisesti hyvää suoritusta. Inola sanoo.
Pyy haki Vuokatista ennen kaikkea tilannekatsausta kilpailujen myötä, ja sellaisen hän kahdesta kilpailusta sai.
– Paljon infoa kisat antoivat. Vielä on tekemistä siinä, että saadaan erityisesti keskivartalo toimimaan. Nyt hiihto menee vähän siihen, että nostelen itseäni ylös enkä pääse eteenpäin. Vaikka vitosen kisassa menee samaa vauhtia kuin treeneissä. Infoa sain hyvin, mutten tuloslistoja hirveästi katsele, Pyy sanoi.
Lopputalven lumilla hän aikoo hiihtää mahdollisimman pitkään ja hakea testauksen kautta optimaalista hiihtoasentoa. Hänellä on ollut selän kanssa ongelmaa, mikä näkyy tällä hetkellä hiihdossa.
– Uskon, että ensi kaudella tulokset näyttävät taas ihan eriltä, kun saadaan selkä mukaan. Se auttaa jo paljon.
Muista suomalaisista Rudolf Klemetti oli oppaansa Jarkko Kauppisen kanssa 12:s näkövammaisten 7,5 kilometrillä. Otto Urvanta ja Iida-Emilia Karhula puolestaan kilpailivat pystyhiihtäjien luokassa kilpailun ulkopuolella, koska heillä ei vielä ole virallista luokitusta. Nuoret suomalaiset saivatkin Vuokatissa hyvää kokemusta.
Vuokatissa kilpaillaan vielä ampumahiihdossa torstaina ja perjantaina. Mukana ei ole suomalaisia.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Venäjän hiihtotähti repi naamionsa irti – raju viesti Suomeen
- Wilma Murron ensikontakti tunnettuun suomalaismieheen oli melkoinen – kaikki oli ohi kolmessa minuutissa
- Vihjailua IS:lle – pian voi tipahtaa ikävä uutinen Ristomatti Hakolasta
- Krista Pärmäkosken pitkä piina on ohi – tämän nainen halusi sanoa
- Yle: Suomen hiihtotähti virittelee shokkipaluuta
- Seitsenottelija Saga Vanninen tunnusti rakkauttaan
- Kolmiloikkaaja Senni Salminen jakoi järkyttävän viestin
- Suomalaiselta yleisurheilunaiselta melkoinen video – ”Ei sentään jäänyt fritsua”
- Hiihtotähdet rakastuivat – hempeitä kuvia
- Lotta Harala avautui henkilökohtaisista ongelmistaan
- Eron hetki – suomalaiset hiihtotähdet lähtivät eri suuntiin
- Seitsenottelija Saga Vanninen tunnusti rakkauttaan
- Suomalaiselta yleisurheilunaiselta melkoinen video – ”Ei sentään jäänyt fritsua”
- Vahvistus: Suvi Minkkinen tekee uuden aluevaltauksen
- Lotta Harala avautui henkilökohtaisista ongelmistaan
- Moukaritähti Krista Tervolle loistavia uutisia
- Viivi Lehikoinen vaihtoi bilevaihteelle – tämä oli naisen viesti
- Kolmiloikkaaja Senni Salminen jakoi järkyttävän viestin
- Reetta Hurske rikkoi tabun – avautui ikävästä ongelmastaan
- IL:lle paljastus – Krista Pärmäkoski virittelee shokkiratkaisua