Ola Lindgren jatkaa miesten maajoukkueen päävalmentajana – ”Pidän haasteista”

Suomen käsipalloliitto ja miesten maajoukkueen päävalmentaja Ola Lindgren, 57, ovat solmineet kaksivuotisen jatkosopimuksen. Lindgren aloitti toimessaan vuonna 2019.
Uuden jatkosopimuksen myötä Lindgren jatkaa maajoukkueen peräsimessä vähintään seuraavan kahden vuoden ajan. Teddy Nordling jatkaa maajoukkueen toisena valmentajana ja Vanja Radic maalivahtivalmentajana, Lina Koskinen-Holmqvist joukkueen fysioterapeuttina ja Kristian Andersson hierojana. Joukkueenjohtajana toimii Marko Tulander.
– Pidän haasteista ja Suomen valmentaminen on hyvä haaste. Aloittelemme nuorennusleikkausta joukkueessa ja alamme rakentaa joukkuetta kohti tulevaisuutta. Toivottavasti seuraavalla kaksivuotiskaudella pystymme ottamaan yhdessä Käsipalloliiton kanssa askeleita kohti niitä maita, jotka ovat nyt edellämme, Lindgren kertoo.
Lindgrenin johdolla Suomi eteni EM-esikarsinnasta varsinaiseen EM-karsintaan. Suomen urakka EM2022-karsinnoissa päättyy tällä viikolla otteluihin Pohjois-Makedoniaa ja Tanskaa vastaan.
– Mielestäni otimme viime vuonna askeleita eteenpäin ja pelasimme hyvät pelit Georgiaa vastaan esikarsinnoissa. Nyt meillä on ollut hieman vaikeampaa, kun vastus on ollut kovempi. Lisäksi joukkuetta ovat rasittaneet useat loukkaantumiset, mutta toisaalta sitä kautta mukaan on noussut uusia mielenkiintoisia pelaajia.
Lindgrenin rooli kasvaa ja hän tulee olemaan jatkossa aktiivisemmin ja monipuolisemmin mukana suomalaisen käsipallon kehityksessä.
– Päävalmentajan työkuvassa koemme tärkeäksi nyt nostaa esiin seurayhteistyötä sekä nuorten maajoukkueiden ja käsipalloakatemian kanssa tehtävää strategista yhteistyötä. Maajoukkueiden toimintamallia meidän tulee kehittää ja päävalmentaja on siinä totta kai tärkeässä roolissa, Käsipalloliiton valmennuspäällikkö Ken Sirenius kuvailee.
– Meidän täytyy ottaa uusi suunta ja muuttaa sekä harjoituskulttuuria että -asennetta. Yritämme yhdessä Käsipalloliiton kanssa viedä asioita eteenpäin ja lähemmäksi kohti huippumaita, Lindgren lisää.
Lindgrenillä on takanaan menestyksekäs pelaaja- ja valmentajaura. Pelaajana hänellä on tilillään muun muassa neljä Euroopan mestaruutta, kaksi maailmanmestaruutta, kaksi MM-hopeaa, kaksi MM-pronssia sekä kolme olympiahopeaa. Valmennusurallaan hän on valmentanut muun muassa Ruotsin maajoukkuetta sekä seurajoukkueita Saksassa, Ruotsissa ja Egyptissä.
Suomi kohtaa Pohjois-Makedonian EM2022-karsintojen viimeisessä kotiottelussa huomenna keskiviikkona klo 18 Cocks Areenalla Riihimäellä. Ottelu on nähtävissä Yle Areenalta suorana sekä YLE TV2:lla jälkilähetyksenä klo 19:45.
Lähde: Käsipalloliitto
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iivo Niskaselle shokeeraava viesti Norjasta
- Paljastus: Tämä näky oli liikaa – Lotta Harala oli romahtaa Ylen suorassa lähetyksessä
- Yle: Suomalainen aituritähti koki suuren surun – ”Kova paikka”
- Suomalaisseuralta suru-uutinen: Legendaarinen urheilumies on kuollut
- Saara Keskitalo voitti kaikki – sitten tuli ällistyttävä paljastus
- Miten tämä on mahdollista? EM-sankari Ilona Monoselta uskomaton temppu
- Dorothea Wierer yllätti kylpyvideollaan – ampumahiihtäjän fanit olivat heti sulaa vahaa
- Siinä on miehellä auto: Remi Lindholm kaahailee tällaisella menopelillä Suomessa
- Suvi Minkkinen koki hermoromahduksen – tästä on kyse
- Salainen ihailija yllätti Anne Kyllösen – naista odotti melkoinen näky
- Siinä on miehellä auto: Remi Lindholm kaahailee tällaisella menopelillä Suomessa
- Nyt kävi huonosti: Riitta-Liisa Roponen sai kylmää kyytiä
- Suvi Minkkinen koki hermoromahduksen – tästä on kyse
- Kunnon kaari – Suomen keihäsässä voitti kaikki maailmalla
- Jasmi Joensuu julkaisi romanttisen kuvan – uusi rakas pääosassa
- Miten tämä on mahdollista? EM-sankari Ilona Monoselta uskomaton temppu
- Kunnon pommi: Krista Pärmäkoski tiputti shokkiuutisen
- Suomalaisseuralta suru-uutinen: Legendaarinen urheilumies on kuollut
- Salainen ihailija yllätti Anne Kyllösen – naista odotti melkoinen näky
- Saara Keskitalo voitti kaikki – sitten tuli ällistyttävä paljastus