Suomalaiselta keihäänheittäjältä komea kiskaisu – kautta aikojen neljänneksi paras Suomessa!

Naisten keihäskilpailun hahmo Vantaan Kultainen Keihäs -kilpailussa oli Anni-Linnea Alanen, joka voitti kisan komealla ennätyksellään ja kevään kotimaisella kärkituloksella 57,11. Se nosti Alasen 19-vuotiaiden kotimaan kaikkien aikojen tilastossa neljänneksi.
– Se vastaa harjoitusten odotuksia ja tuntuu todella hyvältä, Alanen sanoi.
Petteri Piirosen valmentama heittäjä teki edellisen ennätyksensä kuluvan kuun puolivälissä Kuortaneella. Vantaalla ennätys koheni 71 senttiä. Kultainen Keihäs -kilpailussa Alasen sarjan toiseksi pisin heitto kantoi sekin 56,38.
– Rytmin kanssa oli alkuun ongelmia, mutta pikkuhiljaa aloin päästä paremmin tuen päälle ja siitä se heitto lähti. Nyt tuntuu, että olen hyvässä kunnossa, Alanen sanoi.
Alaselle kauden tärkeimmät kilpailut ovat alle 20-vuotiaiden EM-kilpailut Tallinnassa heinäkuussa.
– Tässä kilpailussa tärkeintä oli saada aikaiseksi rento, hyvä heitto ja päästä heitossa tuen päälle. Minulla on monesti se ongelma, että menen liian nopeasti tuen yli. Nyt pääsin painamaan tukijalkaa kunnolla.
Kangas lämpeni taistelemaan voitosta
Jenni Kangas oli Vantaalla toinen tuloksella 56,20 ja Jatta-Mari Jääskeläinen kolmas heitettyään 56,08. Kangas avasi kilpailun 55,31 kantaneella heitolla ja löysi sitten lisää puristusta kilpailuun viimeiseen heittoon, kun Alanen meni viidennellä kierroksella johtoon. Kangas heitti viimeisellään 56,20.
– Yleensä sitä keskittyy niin omaan tulokseen, että muualla kuin isoissa kisoissa tulee harvoin sellaista halua voittaa. Nyt halusin voittaa, kun tänä kesänä kaikki kisat ovat kauhean tärkeitä, Kangas viittasi mahdollisuuteen hankkia olympiavalintaan riittävät rankingpisteet.
– Tuo viimeinen heitto oli myös sikäli tärkeä, kun tuli tieto, että 56 metrillä kolme parasta suomalaista pääsee Paavo Nurmi Gamesiin, eli meinasi jäädä hilkulle, Kangas huokaili.
Jääskeläinen: Kauden avauksessa heitto oli vähän hakemista
Jääskeläinen oli kauden avauskilpailuunsa koko lailla tyytyväinen.
– Heittäminen tuntui ok:lta. Olen heittänyt vähän treeniä tuollaisesta vauhdista, josta nyt heitin. Siksi heitto oli vähän hakemista varsinkin, kun vauhdin kanssa on ollut ongelmia. Siihen nähden hyvä kauden avaus, Jääskeläinen sanoi.
Vivian Suominen oli neljäs ennätyksellään 54,64, joka vei Mikaela Ingbergin ja Kirsi Ahosen valmentaman heittäjän 19-vuotiaiden kotimaan kaikkien aikojen listalla seitsemänneksi.
Lähde: SUL:n tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Suomalainen naisjuoksija kaupittelee maksullista sisältöä itsestään – tällaisia julkaisuja voi ostaa
- Paljastus: Reetta Hurskeen henkilökohtaisessa elämässä iso muutos
- Kaisa Mäkäräiseltä uusi aluevaltaus – jälki olikin sitten rumaa
- Avussa lauottiin suoraa tekstiä Wilma Murrosta ja hänen ”siviilielämästään”
- Senni Salminen puhui Ylelle suhteestaan tämän miehen kanssa
- Silja Kosonen katsoi Ylen jutun itsestään – lausui saman tien suorat sanat: ”Huh huh”
- Voi ei: Suomen olympiasensaatiosta saatiin shokkiuutinen
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Senni Salminen puhui Ylelle suhteestaan tämän miehen kanssa
- Silja Kosonen katsoi Ylen jutun itsestään – lausui saman tien suorat sanat: ”Huh huh”
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista