Hiihtolajien huiput kilpailevat Vuokatissa – ”Lähes koko maajoukkue on mukana”
Kuva: Getty Images
Juhannuksen jälkeisellä viikolla 29.-30.6. järjestettävä jo perinteeksi muodostunut Vuokatin Aateli Race kokoaa maastohiihdon, ampumahiihdon, yhdistetyn ja hiihtosuunnistuksen huiput Vuokattiin kilpailemaan maastojuoksussa sekä rullahiihdossa.
Maastohiihdon A-maajoukkueen valmentajaksi tälle kaudelle siirtynyt Juho Halonen korostaa, että kilpailutapahtuma toimii hyvänä alkukesän kunnon ja vireen mittarina. Kovatasoinen kesäkilpailu antaa hyvää tilannekatsausta, ja esimerkiksi juoksun osalta vertailua pystytään tekemään myös urheilijoiden aiempien vuosien tuloksiin.
– Lähes koko maajoukkue on mukana jälleen Aateli Racessa. Ensimmäinen korkeanpaikan leirimme loppui Livignossa kesäkuun puolivälin jälkeen, ja Aateli Race onkin hyvä tilannekontrolli, miten palautuminen leiristä on onnistunut, kertoo Halonen.
Pitkään nuorten valmennuksen parissa työskennellyt Halonen kannustaa nuoria hyödyntämään harjoituskaudellakin kilpailuja, jotka ohjaavat testien lisänä harjoittelua oikeaan suuntaan.
– Juoksutulosten kehittyminen on yleensä yhteydessä parantuneeseen kestävyyteen, rullahiihtokisoissa puolestaan vauhdit ovat yleensä kovempia kuin talvella, ja nämä toimivat hyvinä harjoituksina myös vauhtikapasiteetin puolelle, Halonen summaa.
Ampumahiihtäjä Erika Jänkä on odottaa innoissaan Aateli Racen kilpailuja. Vuokatin alppimajoissa leireilleen Jänkän kunto on vielä urheilijalle itselleen mysteeri.
– Odottavaisin mielin olen lähdössä kisaamaan. Aateli on konseptina hieno, ja kokoaa mukavasti hiihtokansan yhteen näin keskellä kesääkin, kiva päästä starttaamaan! Itselleni Aatelin alle on tullut neljän viikon tutkimusjakso Vuokatin alppimajoissa, joten kunto on sen suhteen aika mysteeri. En tiedä mitä odottaa, ja miten kroppa tuon tutkimuksen jälkeen reagoi, mutta Aatelista saa joka tapauksessa hyvän, kovan harjoituksen, Jänkä kertoo.
Lähde: Hiihtoliitto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sami Jauhojärvi avautui Iivo Niskasesta: ”Se harmittaa minua”
- Tanja Poutiaisen entinen kilpakumppani on kuollut
- Olympialaisten selostajat 2026 – televisio ja radio
- Hiihdon Suomen Cupin tulokset 2026: Tampere
- Olympialaisten jättikohussa ryvettynyt venäläistähti palaa
- Yle: Nyt jyrähti Perttu Hyvärinen – raju väite kulissipelistä!
- Rallit-sivusto: Kalle Rovanperä lähti kisoista
- Suomen moukarijätti paiskoi kolme SE-tulosta!
- Carlos Alcaraz teki sen – maailman paras on nyt voittanut kaiken
- Ice Cage -tähti jysäytti melkoisen lopetusvoiton
- IS: Olympiavoittaja lausui suoran mielipiteen Krista Pärmäkoskesta – ”Suomen hiihto ei ole ihan niin hyvässä tilassa”
- Ristomatti Hakolalta karmea hyytyminen olympialaisten alla
- Yle: Nyt jyrähti Perttu Hyvärinen – raju väite kulissipelistä!
- Rallit-sivusto: Kalle Rovanperä lähti kisoista
- Olympialaisten jättikohussa ryvettynyt venäläistähti palaa
- Suomen moukarijätti paiskoi kolme SE-tulosta!
- Yle: Olympialaisten kisapaikalla huolestuttava näky – karmeat kuvat julki
- Suvi Minkkinen ja ampumahiihtojoukkue hulluttelivat Italiassa – somekansa reagoi
- Suvi Minkkisen kilpasiskolta shokkipäätös: ura ohi!
- Atleetti: Iivo Niskanen tuo olympialaisiin salaisen aseen – ”Siitä saa selkeän hyödyn”