Paavo Nurmi Games käynnistyy: Ruotsalainen kiekkomörssäri odottaa kovia tuloksia – ”Kisan taso on erittäin kova”

Ruotsin kiekkojätit ja harjoituskaverit Daniel Ståhl ja Simon Pettersson kohtaavat tukun muita maailman valioita maanantaina Paavo Nurmen kisojen päivänä Turussa.
Ståhl ja Petterson ovat harjoitelleet yhdessä vuodesta 2013. Se vienyt molempien kehitystä rivakasti eteenpäin, kuten Ståhl huomasi Växön kilpailussa, jossa Pettersson vei voiton ennätyksellään 69,48, kun Ståhl sai tyytyä toiseen sıjaan tuloksella 69,11.
– On ollut kiva nähdä, kuinka Simonista on tullut koko ajan vahvempi ja tulos on alkanut parantua. Simon voi heittää pidemmälle kuin mitä on heittänyt. Kyse on vain siitä, milloin se tapahtuu, Ståhl sanoo.
Ståhl kiittelee pientä ja hyvähenkistä harjoitusryhmää, johon Petterssonin lisäksi kuuluvat kuulantyöntäjä Fanny Roos ja norjalaiset kiekonheittäjä Sven Martin Skagestad ja kuulantyöntäjä Marcus Thomsen.
Hyväksi ryhmän kokee myös Pettersson.
– Meillä on kaikki aina kilpailua ja se sopii minulle. Daniel voi antaa minulle harjoituksissa esimerkiksi kolmen metrin edun, jota kisa pysyy tasaisena, Pettersson kertoo.
Pettersson: Olen aika hyvässä kunnossa
Siinä kun Ståhl on saanut kroppansa voimat kuntoon, Pettersson kokee, että fysiikan kehittäminen on edelleen hänelle keskeinen asia.
– Olen näissä piireissä verrattain pieni, joten fysiikan kehittäminen minulle yhä iso asia. Nyt nostan 5 x 270 kiloa maastavedossa ja 180 kiloa penkkipunnerruksessa, Pettersson kertoo.
Turun kisan suhteen Pettersson toiveikas, mutta ei lupaa vielä 70-metrin heittoa, jota häneltä kyselty sitten Växjön ennätysheiton.
– Olen aika hyvässä kunnossa. Muuta en oikein voi sanoa ja kisan taso maanantaina on erittäin kova, Pettersson sanoi.
Lähde: Urheiluliitto
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Silja Kosonen katsoi Ylen jutun itsestään – lausui saman tien suorat sanat: ”Huh huh”
- Voi ei: Suomen olympiasensaatiosta saatiin shokkiuutinen
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi