Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on tehnyt tukipäätökset talvilajien tehostamistuista olympiakaudelle – nämä lajit kärkisijoilla
Kuva: Juha Tamminen
Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on tehnyt tukipäätökset talvilajien tehostamistuista olympiakaudelle 2021-2022. Kymmenelle talviolympialajille jaettiin kaikkiaan 2 215 000 euroa ja neljälle talviparalympialajille 83 000 euroa.
Perjantaina tehdyt tukipäätökset ovat ulospäin näkyvin osa talvilajien kehitys- ja tukiprosessia, jota vedetään nykymuotoisena läpi neljättä vuotta. Itse työssä korostuu enemmän kehityspuoli. Toimintatapa on kehittynyt joka vuosi, ja lumilajit edustavat tällä hetkellä pisimmälle vietyä esimerkkiä yhteistyön voimasta suomalaisessa huippu-urheilussa.
– Marssijärjestys menee niin, että lajit tekevät huippu-urheilusuunnitelmansa ja vastaavat niiden toteuttamisesta. Huippu-urheiluyksikön rooli on tehostaa tätä kokonaisuutta ja myös seurata kehityksen suuntaa, Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki kertoo.
– Lumilajeissa on päästy jo tilanteeseen, jossa on itsestään selvää, että huippu-urheilusuunnitelmat syntyvät yhteistyössä toimintaympäristön, tässä tapauksessa pääosin Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan, kanssa. Tätä yhtälöä on hedelmällistä olla tukemassa tehostamistukielementillä, kun kaikki toimijat tekevät yhteistyötä sovitussa suunnassa.
Tukien myöntämisen linjassa ei ole tullut isoja mullistuksia, kun lähdetään olympiadin huipentavaan vuoteen.
– Jo viime vuonna teimme tukipäätökset sillä ajatuksella, että tässä suunnassa mennään Pekingiin asti, jos vain jaettavissamme oleva tukisumma säilyy vaadittavalla tasolla. Suuria eroja ei lajien menestysnäkymässä ole vuodessa tapahtunut, joten isomman tarkastelun paikka on vasta vuoden päästä.
– Meillä on talvilajeissa kaksi kärkilajia, jääkiekko ja maastohiihto. Myös lumilautailu ja yhdistetty onnistuivat saavuttamaan MM-mitalin menneenä talvena. Muissa talvilajeissa realistinen mitalinäkymä Pekingiin vaatii kehitystä seuraavan kahdeksan kuukauden aikana. Paralympialajeissa kirkkain menestyspotentiaali on kahdessa rinnelajien yksilössä, Matti Suur-Hamarissa ja Santeri Kiiverissä.
Edessä kahdet Olympialaiset ja Paralympialaiset
Tehostamistukea suunnataan lajeihin, joissa valmentautumisen taso vastaa kansainväliseen kilpailuun ja joissa meillä on kansainvälistä menestysnäkymää. Edellytyksenä tuelle on, että myös lajiliitto itse satsaa huippu-urheiluun merkittävästi. Talvilajien kehitys- ja tukiprosessiin ilmoittautuneista 15 olympialajista kymmenen ja neljä paralympialajia ylsi Huippu-urheiluyksikön tukiohjelmiin. – Yleensä olemme tehostamistukien kokonaisuuksissa siirtäneet hieman painotusta kesä- ja talvilajien välillä riippuen siitä, kummat Olympialaiset ovat seuraavana vuorossa. Nyt olemme Tokion kesäkisojen siirryttyä tilanteessa, jossa edessä on kahdet Olympialaiset ja Paralympialaiset puolen vuoden sisällä toisistaan, joten tätä painotusta ei tällä kertaa tehty. Tehostamistukipäätökset ovat vain yksi osa huippu-urheilutukien kokonaisuutta. Toinen merkittävä osa on akatemioille ja valmennuskeskuksille osoitettu tuki, jolla tehostetaan keskittämisratkaisuja, mikä tarkoittaa talvilajeissa käytännössä Olympiavalmennuskeskuksia – lumilajeissa Vuokatti-Rukaa ja jäälajeissa Helsinkiä. – Satsaamme voimakkaasti asiantuntijatoiminnan rahoittamiseen osana akatemioiden ja valmennuskeskusten tukea. Lumilajit saavat nämä palvelut jo nyt lähes täysin Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan kautta. Helsingissä mittakaava kesä- ja jäälajien osalta on huomattavasti suurempi, mutta sielläkin ollaan jo hyvää vauhtia rakentumassa, Lehtimäki avaa. Kesällä 2021 jaetaan vielä opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät talvilajien urheilija-apurahat, joista Huippu-urheiluyksikön esitys lähti tänään ministeriöön. Talvilajien tukia tarkastellaan seuraavan kerran keväällä 2022. Kesälajien tehostamistuista päätetään vastaavan prosessin kautta jälleen syksyllä 2021. Lähde: OlympiakomiteaLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle