Elmo Lakan alkukauden tiivis kilpailuputki jatkui kolmannella sijalla Espoon GP-kisassa. Lakka juoksi toiseksi sijoittuneen britti David Kingin kanssa saman ajan 13,53 110 metrin aidoissa. Kilpailun voitti Vladimir Vukicević Norjan ennätysellä 13,49. Alkuerissä Lakka oli nopein ajalla 13,62.

– Olen tyytyväinen siihen, että aika alkaa vakiintua sinne 13,50:n pintaan. Siitä voi sitten hyvällä juoksulla tehdä kovan ajan, Lakka sanoi.

Lakka on toukokuun lopun jälkeen juossut seitsemän starttia mukana lukien Jyväskylän Suomen ennätys. Muista juoksuista vain yksi on kestänyt yli 13,6:n sekunnin. Vaikka kilpailuja on ollut tiuhaan, Lakan mukaan kropassa on ollut vielä vähän treenimoodi päällä. Nyt edessä on lyhyt treenijakso.

– Olen tehnyt viimeisen aitatreenin siis tekniikkatreenin 25. toukokuuta. Minun piti kilpailla viikonvaihteessa Genèvessä, mutta nyt teen puolentoista viikon treenijakson ennen maajoukkueiden EM-kilpailuja Romaniassa, Lakka sanoi.

Toiseksi paras suomalainen Espoossa oli ennätyksensä 14,07 aitonut Valtteri Kalliokulju. Viktor Kantele teki come-backin loukkaantumistensa jälkeen ja aitoi 14,37, mikä on hänen paras aikansa kolmeen vuoteen.

Lähde: SUL:n tiedote