Luke Hobson menehtyi kaksi vuotta sitten traagisesti, vain 14-vuotiaana.

Maahockeyta pelannut poika sai harjoituksissa iskun päähän, kun ilmassa ollutta palloa lyönyt kanssapelaaja ei osunutkaan palloon vaan Hobsoniin. Iskun jälkeen hänet toimitettiin pelastushelikopterilla sairaalaan, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä.

Tilanteesta on ilmennyt nyt uusia tietoja. Luken vanhemmat Helen Moss ja Peter Hobson ovat raivoissaan poliisin toiminnasta. Heidän mielestään tutkinnan tarkkuus ja analyysien taso ovat olleet ala-arvoisia. BBC:n mukaan poliisit eivät alussa saaneet selvitettyä tarkkaa syytä Luken loukkaantumiselle. Lopulta vastuussa ollut pelaaja tuli itse ilmoittamaan vahingosta ja tutkinta saatiin etenemään.

– Miten tämä on mahollista? Vein hänet normaalisti harjoituksiin ja kolme tuntia myöhemmin hän on kuollut? Ilman häntä millään ei ole merkitystä, Peter sanoo BBC:lle.

Tutkinnassa ilmeni lopulta todisteita tylpän esineen osumasta sekä kallon pohjan murtumisesta. Kentän valot eivät myöskään olleet päällä tapahtumien aikaan.