IS: Mira Potkosen vastustaja raivoissaan kohutuloksen jälkeen – Suomen ex-huippu antoi nyt mielipiteensä: ” Ymmärrän hänen näkökulmansa”

Mira Potkonen otti tiistaina paikkansa naisten nyrkkeilyn 60 kilon sarjan toisella kierroksella, kun Rion olympiapronssimitalisti kukisti Maiva Hamadouchen hajaäänituomiolla 3–1.
– On hyvin mielenkiintoista ja hyvin suuri pettymys. Kunnioitan olympiakisojen tuomareita, mutta en hävinnyt tätä matsia, Hamaddouche täräytti haastattelupisteellä.
Hamaddouchen mielestä varsinkin kolmannen erän tuomaripäätös oli oikeusmurha. Kolme tuomaria katsoi Potkosen olleen parempi ja kaksi piti parempana Hamaddouchea.
– Se on epäkunnioittavaa työtäni kohtaan. En hävinnyt kolmatta erää, Hamaddouche ilmoitti.
Ex-huippunyrkkeilijä Elina Gustafsson kertoi Ilta-Sanomille ymmärtävänsä ranskalaisen tuohtumuksen.
– Ymmärrän hänen näkökulmansa. Mira vähän sippasi toisessa erässä, eikä jaksanut enää oikein muuta kuin sitoa. Gustafsson sanoi IS:lle.
– Olympialaisissa on paljon pelissä, ymmärrän sen että tunteet ovat pinnassa ottelun jälkeen. Tietysti ranskalaisen olisi kannattanut pitää mölyt mahassaan, mutta toisaalta hänellä on oikeus tuntea niin kuin tuntee ja ajatella niin kuin ajattelee. Jos hän ei kunnioita Miraa, niin sitten ei kunnioita.
Potkonen kohtaa seuraavaksi Oh Yeon-jin perjantaina oteltavassa puolivälierässä.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Se oli siinä: Jasmi Joensuu jätti haikeat jäähyväiset
- Mari Eder teki uuden aluevaltauksen – Kaisa Mäkäräisellä on näppinsä pelissä
- Miss Suomi -tittelin tavoittelu alkaa – Lotta Harala sai riemastuttavia uutisia
- Wilma Murto ällistyi yleisurheilumiehen jäätävästä tempusta – reagoi välittömästi
- Paljastus: Johannes Kläbo tekee posketonta tiliä
- HS: Legenda katsoi hetken Eva Wahlströmin nyrkkeilemistä – antoi saman tien brutaalin tuomion
- Yksi on poissa: Hiihtoliitto jakoi traagisen uutisen
- Kaiken piti olla kunnossa: Ikävä tieto Ronnie O’Sullivanin tilasta
- Emma Tainio ällistytti muodonmuutoksellaan Ruotsi-ottelun alla – ”Niin upee”
- Ruotsissa kuohuu: Frida Karlsson teki tylyn tempun – ulos maajoukkueleiriltä