Suomen päävalmentaja Igor Medved hyllytetty: uusi shokkitieto alkoholikohusta
Suomen olympiakomitea tiedotti torstaina, että mäkihyppymaajoukkueen päävalmentaja Igor Medved on lähetetty kotiin Milanon–Cortinan talviolympialaisista.
Tiedotteen mukaan syynä on Medvedin käytös, joka on vastoin joukkueen toimintasääntöjä ja arvoja.
Suomen olympiajoukkueen johtaja Janne Hänninen kertoo Ilta-Sanomille saaneensa tiedon Medvedin tapauksesta keskiviikkona. Hänninen tarkensi, että tilanne liittyy alkoholinkäyttöön.
– Meillä ei ole joukkueessa nollatoleranssia alkoholin suhteen, Hänninen sanoo.
Hänninen korostaa myös, että Medved ei ole käyttänyt alkoholia työaikana.
– Kaikkein tärkeintä tässä tilanteessa on se, että urheilijoilla ja nykyisellä valmennuksella on työrauha. Kisat on vasta alussa, joten kaikkien keskittyminen tulee pysyä vain urheilussa, hän toteaa.
– Ikäviä asioita tulee joskus vastaan, ja ne hoidetaan, mutta fokus pysyy urheilussa.
Aiemminkin ongelmia
Iltalehden tietojen mukaan Medvedillä on ollut aiemminkin ongelmia alkoholin kanssa. Viime talvena hän oli tiettävästi nukkunut alkoholinkäytön vuoksi pommiin Japanin Sapporossa maailmancuptapahtuman yhteydessä. Medved oli myöhästynyt urheilijoiden bussikyydistä lentokentälle, eikä päävalmentaja ehtinyt Helsingin-lennolle, vaan joutui tulemaan perässä omalla kustannuksellaan.
Olympiakomitea ilmoitti myös peruneensa torstaina suunnitellun tiedotustilaisuuden, jossa oli tarkoitus ennakoida lauantaina järjestettävää suurmäen kisaa. Loppukisojen valmennuksesta vastaavat Lasse Moilanen, Ossi-Pekka Valta ja Petter Kukkonen.
LUE MYÖS: Ilkka Herola teki mullistavan paljastuksen Eero Hirvosen mitalihiihdosta!
LUE MYÖS: Iivo Niskanen ulos – Teemu Pasanen paljasti syyn IL:lle
LUE MYÖS: Se oli siinä – Jasmi Joensuulta iso paljastus IL:lle
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Timanttiliigassa jysähti heti – olympiavoittaja moukaroi kauden kärkituloksen
- 85-vuotias suomalaiskonkari teki uskomattoman tempun – murskasi Suomen ennätyksen yli seitsemällä metrillä
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa
- Tour de France 2026: TV, aikataulu, etapit, reitti
- Motonet GP Joensuu 8.7.2026: Aikataulu, tv, osallistujat
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa