Nyt jysähti! Suomalaiselta kuulantyöntäjältä kauden kärkitulos

Senja Mäkitörmä voitti Lohjan kuula- ja kiekkokarnevaalissa naisten kuulantyönnön kauden kotimaisella kärkituloksella 16,82. Voittotulos syntyi viidennellä kierroksella. Mäkitörmän toiseksi pisin pukkaus kantoi 16,24.
– En voi olla pettynyt. Hyvä, että tuli kauden paras, vaikkakin vain parilla sentillä, Mäkitörmä totesi.
Mäkitörmä ei ollut kuitenkaan täysin tyytyväinen.
– Tänään tavoitteeni oli 17 metriä.
Varpaisjärven Vireen Mäkitörmä kilpailee seuraavaksi parin viikon kuluttua Joensuun (14.7.) ja Lapinlahden (17.7.) GP-kilpailuissa
– Tästä on hyvä jatkaa. Kauden päätavoitteeni ovat Kalevan kisat (elokuun lopussa) ja ennätykseni (17,30) rikkominen.
Mäkitörmä on voittanut kolme viimeisintä ulkoratojen SM-kultaa. Lohjalla toiseksi sijoittui Oriveden Ponnistuksen Kaisa Kymäläinen kauden parhaalla tuloksellaan 15,88 ja kolmanneksi Liljendal IK:n Jessica Meriheinä tuloksella 14,31. Tilastokakkonen Kuopion Reippaan Eveliina Rouvali jäi ilman tulosta.
Korkeasalo päihitti Kankaan Arttujen taistelussa
Miesten kuulantyönnössä nähtiin Arttujen välinen voittotaistelu. Lielahden Kipinän Arttu Korkeasalo voitti kauden parhaalla tuloksellaan 18,64 ja Kankaanpään Seudun Leiskun Arttu Kangas jäi kakkoseksi tuloksella 18,51.
Korkeasalo olisi voittanut myös toiseksi pisimmällä työnnöllään, joka kantoi 18,62. Hän jäi ennätyksestään vain 29 senttiä. Korkeasalo työntää ensi viikolla Tallinnassa 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa.
– Tavoitteeni on päästä kahdeksan parhaan joukkoon. Tämänpäiväinen oli hyvää valmistautumista. Kunto ja tekniikka alkavat loksahtaa kohdilleen, Korkeasalo iloitsi.
Arttu Kangas on kotimaan kauden tilastoykkönen tuloksella 18,84.
– Ainahan sitä voitosta taistellaan, mutta tänään toinen Arttu oli parempi. Fiilis oli tänään hyvä ja kunto on kehittymässä parempaan suuntaan, Kangas kertoi.
Kangas työnsi Lohjalla yhden kerran yli 19 metriä, muttei pysynyt ringissä.
Lähde: SUL:n tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta yleisurheilutähdeltä uskomatonta dominointia maailmalla
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista
- Ella Junnila julkaisi pysäyttävän kuvan – näin totuus selvisi naiselle
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista