Tässä olisi voinut käydä todella huonosti! Suomalaishyppääjä koki kovia

Anniina Kortetmaa voitti Lapinlahden GP-kilpailuissa naisten 200 metriä ennätyksellään ja kauden kotimaisella kärkiajalla 23,42. Hän lohkaisi neljän vuoden takaisesta ennätyksestään peräti kaksi kymmenystä. Tuuleksi mitattiin hento vastainen 0,1 metriä sekunnissa. Kortetmaa sijoittuu Suomen kaikkien aikojen tilastossa yhdeksänneksi.
– Olen odottanut, että rikkoisin useamman vuoden takaisen ennätykseni. Tänään varsinkin juoksun loppuosuus kulki paremmin aikaisemmin. Vielä jäi parantamisen varaa viimeiselle 20 metrille. Kaarteessa oli vastatuuli. Aika paranee vielä, kun pääsen juoksemaan myötätuuleen, Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Kortetmaa kertoi.
Toiseksi tuli nuorten EM-kilpailuissa 400 metrin finaalissa juossut Mette Baas ajalla 23,76. Veitsiluodon Kisaveikkojen Baas paransi ennätystään 0,19 sekunnilla. JKU:n Aino Pulkkinen juoksi kolmanneksi kauden parhaallaan 23,79.
Lehtonen kukisti Samuelssonin – Örn yllätti B-erässä
Nurmijärven Yleisurheilun Oskari Lehtonen voitti miesten 200 metriä ajalla 21,04. Toiseksi tuli Iso-Britannian Jamal Rhoden-Stevens ajalla 21,17 ja kolmanneksi kauden ensimmäisen 200 metrin kisansa juossut Ikaalisten Urheilijain Samuli Samuelsson ajalla 21,24. Tuuli oli 0,2 metriä sekunnissa vastainen. Lehtonen oli tyytyväinen.
– Hyvä aika nollatuulissa. Tämä oli ehkä tähän mennessä kauden paras juoksuni suhteessa olosuhteisiin. Ensimmäiset 50 metriä olivat vaikeat, mutta juoksu alkoi rullata, kun pääsin kaarteesta suoralle, Lehtonen kertoi.
Samuelsson ei ollut tyytyväinen 200 metrin kauden avaukseen.
– Se oli tasapaksu juoksu. Lehtonen karkasi kaarteesta ulos tullessa. Minulla oli tänään ihan uudet piikkarit ja juoksu tuntui vähän oudolta. Tappio Lehtoselle ei harmita. Keskityn tänä kesänä rikkomaan satasen Suomen ennätyksen, Samuelsson summasi.
Miesten 200 metrin B-erässä nähtiin jymy-yllätys, kun Polvijärven Urheilijoiden 21-vuotias Santeri Örn paransi ennätystään huimasti 0,58 sekunnilla aikaan 21,13. Örn pomppasi Suomen vuositilastossa neljänneksi.
Paavola ja Kujanpää tuskailivat tuulioloissa
Mikko Paavola voitti haastavissa tuulioloissa käydyn miesten seiväshypyn tuloksella 550.
– Olen tyytyväinen tulokseen. Kolme päivää sitten oli kova kisa Joensuussa ja se painoi vielä jaloissa, kertoi Joensuussa 571 hypännyt Alajärven Ankkureiden Paavola.
Paavola ylitti 550 kolmannella yrityksellä.
Miesten seiväshyppyä häiritsi pyörivä tuuli. Paavola ei jatkanut kilpailua 550:n ylityksen jälkeen.
– Yhdessä hypyssä oli vastatuuli ja seuraavassa askelmerkki ei enää sopinut, kun olikin myötätuuli. Tärkeintä oli, että selvittiin ehjinä ja omin jaloin pois hyppypaikalta, Paavola jutteli.
Urho Kujanpää limbosi toisen yrityksensä 550:stä ja putosi vaarallisen näköisesti seiväskuopan reunalle. Hetken maattuaan Kujanpää käveli omin jaloin pois paikalta.
– Tuuli kääntyi parilla viimeisellä askeleella ja hyppy meni pieleen. Lantio ja lonkka saivat osuman. Nyt kaikki on ok, mutta huomenna saattaa olla joku paikka kipeänä, Kujanpää sanoi.
Tampereen Pyrintöä edustava Kujanpää sijoittui toiseksi tuloksella 540.
Naisten moukarinheiton voitti venäläinen Sofia Palkina kenttäennätyksellä 70,19. Noormarkun Nopsan Kati Ojaloo sijoittui toiseksi tuloksella 66,15 ja Varpaisjärven Vireen Kiira Väänänen kolmanneksi tuloksella 64,70. Väänänen saavutti viime viikolla pronssimitalin alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa.
Läh
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta yleisurheilutähdeltä uskomatonta dominointia maailmalla
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista