Tokiossa kuohuu – Norjan ihmemiehestä rajua dopingvihjailua
Kuva: Getty Images
Norjan Karsten Warholm on yksi yleisurheilumaailman suurimmista tähdistä.
Warholm rikkoi aiemmin tänä vuonna 400 metrin aitojen maailmanennätyksen. Häneltä odotetaan olympiakultaa Tokiossa.
Warholmin uroteot ovat käynnistäneet sanasodan norjalaisten ja ruotsalaisten välillä.
Dagens Nyheterin Johan Croneman aloitti sen sohaisemalla ampiaispesää. Mies kirjoitti alun perin ruotsalaisen Jacob Hårdin ohjelmasta, jossa käsiteltiin dopingia. Sitten esiin tuli Warholmin nimi.
– Näittekö Norjan Karsten Warholmin kauden avauksen 400 metrin aidoissa aiemmin kesällä? Hän rikkoi Kevin Youngin 29 vuotta vanhan ennätyksen. Jos katsoo Warholmin kehitystä vuodesta 2013 eteenpäin, ällistyy. Mutta hänhän on Norjasta. Me Pohjoismaissa emme huijaa. Olin jo unohtaa, anteeksi.
Dagbladetin Esten Säther pillastui luettuaan ruotsalaisen sanoista.
– Warholmin tasainen kehitys kaudesta toiseen kertoo todellisen syyn sille, mitä näemme nyt. Hän on harjoitellut menestyäkseen näin.
Säther kutsui Cronemania muun muassa ”huijariksi”. Tämä tarkensi sanojaan Expressenille.
– Minun pääviestini oli, että jos Karsten Warholm tulisi jostain muusta maasta, kun dopingiin tekopyhästi suhtautuvista Ruotsista tai Norjasta, kyseenalaistettaisiin hänet täysin eri tavalla. 29 vanha ME säpäleiksi kauden avausjuoksussa. Se oli pointtini.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Podcast: Sometähti paljasti intiimejä yksityiskohtia – avoin suhde puhuttaa
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta