Jarkko Kinnunen paljasti yhden suurimmista syistä uransa päättymiseen – ”Minua on ajanut eteenpäin usko”

Jarkko Kinnusen pitkä ja komea taival kilpakävelijänä päättyy kotimaisten kilpailujen osalta Kalevan kisojen 20 kilometrin kilpailussa Tampereella torstaina. Sen jälkeen hän kilpailee vielä mahdollisesti Ruotsi-ottelussa Tukholmassa syyskuun alussa.
– Osittain päätös lähti siitä, että 50 kilometriä jää arvokisoista pois. Olen aina ajatellut, että juuri viisikymppinen on matkana minun vahvuuteni. Sekin tietysti turhauttaa, että toinen jalka on tuollainen.
Kinnunen, 37, viittaa oikean jalan hermotusongelmaan, joka on kiusannut häntä jokaisessa kilpailussa vuodesta 2000 lähtien. Ongelmaa, joka juontaa vanhaan selkävammaan, on tutkittu ja koetettu taklata monella tapaa, mutta tuloksetta.
– Minua on ajanut eteenpäin usko, että pystyn taistelemaan mitaleista. Se on saanut minut joka syksy lenkille uudella tsempillä, mutta ei se riitä, että on hyvä hapenkuljetuskone. Niin ylivoimainen en ole, että pystyisin yhdellä jalalla maailman huippuja kaatamaan.
Kinnunen on kilpaillut 50 kilometrin kävelyn kansainvälisellä huipputasolla viisitoista vuotta. Hänet tunnetaan sisukkaana taistelijana, joka selvitti niin Dohan superhelteet kuin monet muut arvokisojen haasteet.
Oma 50 kilometrin ennätys on Lontoon olympialaisissa 2012 kävelty 3.46.25. Uran paras arvokisasijoitus tuli vatsavaivojen ryydittämänä Berliinin MM-kisojen 50 kilometrillä 2009, jolla Kinnunen oli yhdeksäs. Hän nousi sittemmin kahdeksanneksi edellään olleen kilpailijan dopingkäryn takia.
– Berliinin kilpailu oli tosi mahtava. Silloin oli itsevarmempi olo kuin koskaan. Kisoja edeltäneen harjoituskauden syksy oli hankala, mutta tammikuusta elokuulle meni hyvin, ja vaikka kilpailussa oli vaikeuksia mahan kanssa, se ei vaikuttanut, Kinnunen muistelee.
Lontoon ennätyskävelyyn valmistaneella harjoitusjaksolla Kinnunen väsähti yllättävästi yhdellä pitkällä lenkillä. Verikoe kertoi, että kropassa jylläsi mykoplasma.
– Söin kolmen viikon antibioottikuurin, joka päättyi juuri ennen Lontoon kilpailua. Sen takia ei voitu tehdä normaalia kisaan valmistautumista, mutta jalat olivat tuoreemman tuntuiset kuin koskaan. Oikein ihmettelin, miten 40 kilometrin kohdalla on näin hyvät jalat, Kinnunen muistaa.
Lähde: Urheiluliitto
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lotta Harala puhui kotona puhelimen kaiuttimella – Matias-rakas ällistyi, mitä oikein kuuli
- Se oli siinä: Annimari Kortteen ex-rakas jätti hyvästit
- Nooralotta Neziri täräytti selvän viestin suomalaiselle naisaiturille
- Kaisa Mäkäräisen treffit saivat melkoisen käänteen lopussa
- Saga Andersson julkaisi näyttävän kuvan – seiväsnainen paljasti karun totuuden tilanteestaan
- Mahtikaari: Moukarinainen täräytti uuden Suomen ennätyksen
- Upeaa toimintaa: Wilma Murrolta loistavia uutisia faneilleen
- Emilia Kangas täysin hukassa – ”Aivan pa*kaa”
- Ella Junnila meni EM-finaalin jälkeen Ella Mikkolan luokse – viesti oli harvinaisen selvä
- Rebecca Nelimarkka romahti Ylen haastattelussa – keihäsässä puhui nyt suunsa puhtaaksi
- Ylen asiantuntija katsoi Ella Mikkolan tekemistä – lausui selvän tuomion
- Mahtikaari: Moukarinainen täräytti uuden Suomen ennätyksen
- Katastrofi: Suomalaisurheilija koki oikeusmurhan Tampereen EM-kisoissa
- Kerttu Niskasella ja Juho-miehellä ilon päivä – pariskunnalle sateli onnitteluita
- Ella Junnila meni EM-finaalin jälkeen Ella Mikkolan luokse – viesti oli harvinaisen selvä
- Huikeaa: Seivästähti Wilma Murto rikkoi ennätyksensä
- Ruotsalaislegenda lausui ääneen kiusallisen totuuden Armand Duplantisista
- Kaisa Mäkäräisen treffit saivat melkoisen käänteen lopussa
- Upeaa toimintaa: Wilma Murrolta loistavia uutisia faneilleen
- Emilia Kangas täysin hukassa – ”Aivan pa*kaa”