Pauli Nevala sai Neuvostoliitosta 500 pillerin purkin piristeitä – Sen jälkeen suomalaisten keihäs lensi ennätyslukemiin: ”Miksi ei oltaisi käytetty kaikkia keinoja?”
Nuevostoliittolaiset ihmepillerit auttoivat suomalaisia keihäänheittäjiä 1960-70 -lukujen vaihteessa, Pauli Nevala on paljastanut STT:n haastattelussa.
Nevala sai 1960-luvun lopussa läheisen heittäjäkollegansa Jorma Kinnusen kanssa vihiä itärajan takana käyttöön otetusta salaisesta aseesta.
– Neuvostoliitossa oli valtavat määrät sotilaalliseen käyttöön tarkoitettuja nerobol-pillereitä, joissa hormooniin oli sekoitettu adrenaliinia. Sain piristeitä 500 pillerin purkin ja jaoin sen sisällön Jorman kanssa. Annoin myös koiralleni puoli tablettia joka toinen päivä, ja sillähän kunto kasvoi ja menohalut myös, Nevala sanoo STT:lle.
Vuonna 1969 Kinnunen heitti uuden maailmanennätystuloksen 92,70.
– No, hormoonit oli sallittuja vuoteen 1975, joten ei siinä ollut silloin mitään rikollista. Oli järjen käyttöä, kun pyrimme Jorman kanssa huipulle. Miksi ei oltaisi käytetty kaikkia keinoja, jotka paransivat menestystä.
Nevala on jo aiemminkin kertonut hormonien käytöstään 1971 ilmestyneessä elämäkerrassaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Wilma Murto teki rajun päätöksen – sitten paljastui asia, jota ei ollut huomannut aiemmin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto