Hiihtoliitto ja lääkärikeskus Pihlajalinna ovat solmineet kolmivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka myötä Pihlajalinna liittyy Hiihtoliiton virallisten pääyhteistyökumppanien joukkoon.

”Menestyvän huippu-urheilun mahdollistaa urheilijoiden terveys ja terveet harjoituspäivät. Elinvoimaista seuratoimintaa kannattelee hyvinvoiva ja liikunnallinen seuraväki. Yhteistyömme Pihlajalinnan kanssa mahdollistaa onnistumisen strategisissa painopistealueissamme”, iloitsee Hiihtoliiton puheenjohtaja Markku Haapasalmi liiton verkkosivuilla.

Ilta-Sanomat muistuttaa verkkosivuillaan, että hiihtotähti Iivo Niskanen yksi yhteistyökumppani on vuorostaan terveyspalvelufirma Mehiläinen.

– Konflikti on jossakin kohtaa väistämätön, arveltiin sisäpiiristä Ilta-Sanomille.

Niskanen käyttää Mehiläisen logoa sisältäviä vaatteita, kun hän ei ole maajoukkueen mukana. Hän kirjoittaa myös blogia firman nettisivuilla.

Tässä Ilta-Sanomien juttu, jossa myös esimerkiksi Niskasen managerina toimivan Hjallis Harkimon kommentit.