Unelma murskaksi – Lotta Haralalta pysäyttävä avautuminen

© Kuva: Juha Tamminen

Aitajuoksija Lotta Haralan kaudesta tuli iso pettymys.

Keskittymistä haittasi alkuvuodesta naisen toimintakieltoon liittyvä kohu. Itse kesäkauden pilasivat valitettavat loukkaantumiset.

Lopulta haave Tokion olympialaisista muuttui katkeraksi pettymykseksi. Nainen on nyt julkaissut Instagramissa kuvan ja kertonut siihen liittyvän tarinan.

– Tää kuva otettiin olympialaisten passikuvaa varten. tätä ottaessa tiesin jo, että todennäköisesti kuvalle ei tulisi käyttöä. mutta pidin toivoa yllä ja tein parhaani kuntoutuakseni ja taistellakseni paikasta. Nyt kun katson tätä kuvaa, näen silmissäni haikeutta. surumielisyyttä, epätoivoa ja väsymystä, aloitti Harala.

– Kulunut kausi oli harjoituksellisesti köyhä ja kisoja en juossut yhtäkään loukkaantumisten vuoksi. fyysisesti tämä kausi on siis ollut kevyt, mutta kokonaisuudessaan se on ollut kuormittavampi ja uuvuttavampi kuin mikään aikaisempi tähän mennessä. Niinpä selkeä lopetus, pieni rentoutuminen ja akkujen lataaminen ennen 2022 treenikauden alkamista on nyt enemmän kuin paikallaan. Huomenna alkaa meidän eka yhteinen loma ikinä!! saadaan surumieliset ja väsyneet silmät taas täyteen elinvoimaa ja tuttu iloinen pilke silmäkulmaan!

Harala kertoi nopeasti Tokion kisojen päätyttyä kääntävänsä haaveensa Pariisin vuoden 2024 olympialaisiin

Kuva tästä.


TALLETA TÄNÄÄN 10€ JA SAAT 60€ PELIRAHAA!

1. Avaa pelitili Nordicbetille
2. Aktivoi bonus ja talleta 10€
3. Tilillesi lisätään 50€ ja voit hakea voittoja yhteensä 60 eurolla

K18 | S & E voimassa | Pelaa vastuullisesti – Peluuri.fi | BML Group Ltd. on MGA:n lisensoima MGA/CRP/108/2004