Unelma murskaksi – Lotta Haralalta pysäyttävä avautuminen
Kuva: Juha Tamminen
Aitajuoksija Lotta Haralan kaudesta tuli iso pettymys.
Keskittymistä haittasi alkuvuodesta naisen toimintakieltoon liittyvä kohu. Itse kesäkauden pilasivat valitettavat loukkaantumiset.
Lopulta haave Tokion olympialaisista muuttui katkeraksi pettymykseksi. Nainen on nyt julkaissut Instagramissa kuvan ja kertonut siihen liittyvän tarinan.
– Tää kuva otettiin olympialaisten passikuvaa varten. tätä ottaessa tiesin jo, että todennäköisesti kuvalle ei tulisi käyttöä. mutta pidin toivoa yllä ja tein parhaani kuntoutuakseni ja taistellakseni paikasta. Nyt kun katson tätä kuvaa, näen silmissäni haikeutta. surumielisyyttä, epätoivoa ja väsymystä, aloitti Harala.
– Kulunut kausi oli harjoituksellisesti köyhä ja kisoja en juossut yhtäkään loukkaantumisten vuoksi. fyysisesti tämä kausi on siis ollut kevyt, mutta kokonaisuudessaan se on ollut kuormittavampi ja uuvuttavampi kuin mikään aikaisempi tähän mennessä. Niinpä selkeä lopetus, pieni rentoutuminen ja akkujen lataaminen ennen 2022 treenikauden alkamista on nyt enemmän kuin paikallaan. Huomenna alkaa meidän eka yhteinen loma ikinä!! saadaan surumieliset ja väsyneet silmät taas täyteen elinvoimaa ja tuttu iloinen pilke silmäkulmaan!
Harala kertoi nopeasti Tokion kisojen päätyttyä kääntävänsä haaveensa Pariisin vuoden 2024 olympialaisiin
Kuva tästä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet