Pekingissä tiukat koronarajoitukset – urheilijoiden seksiseikkailut ja juhlat jäävät haaveeksi

Helmikuussa käytävissä Pekingin talviolympialaisissa on voimassa kovat koronasäännöt.
Peking olympialaisissa urheilijoilta tullaan vaatimaan tiukkaa koronakuria, sillä säännöt ovat vieläkin tiukemmat kuin Tokion kesäolympialaisissa tänä kesänä. Urheilijoita on neuvottu välttämään ruuhkaisia paikkoja ja kaikkiin on pyrittävä pitämään myös kahden metrin turvaväli. Lisäksi fyysinen kontakti toisiin on pidettävä minimissä, mikä käytännössä tarkoittaa, ettei urheilijoiden mahdollisia lemmenleikkejä katsota hyvällä. Myöskään juhlimista ja alkoholin käyttöä ei suvaita. Urheilijat eivät myöskään saa olla kenenkään kuplan ulkopuolella olevan kanssa fyysisesti tekemisissä.
Urheilijoilta ei vaadita rokotusta, mutta mikäli urheilija aikoo saapua Pekingiin rokottamatta, odottaa häntä peräti kolmen viikon hotellikaranteeni saapumisen jälkeen. Olympiaurheilijat elävät kuplassa ja liikkuminen on sallittua ainoastaan tiettyihin paikkoihin ja niitä varten osoitetuilla kulkuneuvoilla. Kisailijoiden on myös poistuttava maasta viimeistään 48 oman viimeisen kisasuorituksensa jälkeen.
Kaikki testataan päivittäin, ja mikäli jollain havaitaan koronatartunta, ohjataan hänet joko paikalliseen sairaalaan tai karanteenimajoitukseen. Mikäli sääntöjä ei noudateta, niin siitä seuraa rangaistus, joka voi olla pahimmassa tapauksessa kilpailusuorituksen hylkäys.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Iivo Niskanen astui esiin – teki päivityksen tilanteestaan
- Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Se oli sitten siinä: Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa