Yleisurheilijatähti haastaa Niken oikeuteen 20 miljoonasta – rinnat ja peppu olivat liian isot

Entinen yleisurheilija Mary Cain on haastanut urheiluvälinevalmistaja Niken oikeuteen. Cainin mukaan Niken tallissa silloin toiminut valmentaja Alberto Salazar käytti häntä hyväkseen.
Cain oli osana Nike Oregon Projectia, jonka valmentajana Salazar toimi. Projektin osana maailman yleisurheiluhuippuja kutsuttiin Niken päämajaan harjoittelemaan täysipäiväisesti.
Cain oli yksi maailman nopeimmista naisista matkallaan ja otti osaa Moskovan MM-kisoihin jo 17-vuotiaana. Cainin mukaan Salazar kohteli häntä kuitenkin kaltoin Niken suojelevan sateenvarjon alla. Valmentaja muun muassa kritisoi Cainin painoa sekä vartalotyyppiä. Salazar oli syytteen mukaan muun muassa kritisoinut, että Cainilla on liian suuret rinnat ja liian suuri takamus.
– Liityin Nikeen, kun halusin tulla kaikkien aikojen parhaaksi naisyleisurheilijaksi. Sen sijaan jouduin henkisesti ja fyysisesti pahoinpidellyksi Alberton kehittämässä järjestelmässä, jota Nike tuki, Cain kertoi New York Timesin mukaan.
Salazar sai toimitsijakiellon vuonna 2019 dopingrikkeiden takia.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suvi Minkkinen innostui juhlimaan – menossa mukana koko naisten A-maajoukkue
- Valmentaja latasi IS:lle suorat sanat Ella Junnilasta
- 95,50 metriä – tulostaululle lävähti järjetön keihästulos, sitten selvisi brutaali totuus
- Jasmi Joensuu viihtyi nyt hiihtomiesten seurassa
- Perttu Hyvärisen viesti suomalaiselle hiihtonaiselle julki – ”Mitä helevettiä”
- Suomen juoksusensaatio romahti – valmentaja antoi tylyn tuomionsa
- Kaisa Mäkäräinen palasi kotiin – koko ikävä totuus selvisi
- Mistä tuli? Suomalaisaiturilta hirmuinen aika kaukana koti-Suomesta
- Lotta Harala julkaisi uimapukukuvan – kertoi isosta muutoksesta elämässään
- Tapaus Saga Vanninen – IS:lle paljastettiin mitä oikein tapahtui
- Keihäänheittäjältä upea ennätyskaari – kukaan muu suomalainen ei ole heittänyt pidemmälle
- Tapaus Saga Vanninen – IS:lle paljastettiin mitä oikein tapahtui
- Huh: Suomalaisjuoksija aloitti kautensa – heti aivan älytön ennätysparannus
- Kaisa Mäkäräinen palasi kotiin – koko ikävä totuus selvisi
- Paljastus Krista Pärmäkosken ryyppybileistä – siitä se sitten alkoi
- Perttu Hyvärisen viesti suomalaiselle hiihtonaiselle julki – ”Mitä helevettiä”
- Seivästähti Elina Lampela myönsi brutaalin totuuden IL:lle
- Lotta Harala julkaisi uimapukukuvan – kertoi isosta muutoksesta elämässään
- Kaisa Mäkäräinen sai tarpeekseen – kaikki muuttui seuraavana päivänä
- Suomen juoksusensaatio romahti – valmentaja antoi tylyn tuomionsa