IS: Suomalainen huippuyleisurheilija joutui seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi – Urheiluliiton puheenjohtaja ottaa kantaa tapaukseen: ”Syvä järkytys”
Kuva: Juha Tamminen
Seitsenottelija Miia Sillman on puhunut tärkeästä aiheesta Ilta-Sanomien haastattelussa.
Sillman kertoo IS:lle menestyneen pirkanmaalaisen ravivalmentajan Erkki-Pekka Mäkisen hyväksikäyttäneen häntä lapsena. Mäkinen sai kesäkuussa 4,5 vuoden ehdottoman vankeustuomion yhdestä lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, yhdestä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ampuma-aserikkomuksesta. Sillman oli yksi kolmesta asianomistajista ja hänen kohdallaan rikosnimike oli lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.
Sillman jakoi tuntemuksiaan aiheesta myös sosiaalisessa mediassa.
– Tämä on aihe, joka herättää ihmisissä suuria tunteita. Aihe, jota tapahtuu verrattain paljon, mutta siitä on kuitenkin äärettömän vaikea puhua ja koetaan, ettei siitä ole oikein soveliastakaan puhua. Lapsena koettu seksuaalinen hyväksikäyttö saattaa esiintyä häpeän, syyllisyyden, vihan tai pelon tunteina. Asiasta vaikeneminen ei auta asiaa ja voi osaltaan jopa pahentaa tilannetta, hän kirjoittaa Instagramissa.
Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani on järkyttynyt syvästi Sillmanin kertomuksesta.
– Tunnen yhtä aikaa syvää järkytystä Miian kohtalosta ja valtavaa ihailua siitä, että hän uskaltaa tulla tällaisen asian kanssa julkisuuteen auttaakseen muita samassa hirvittävässä tilanteessa olevia, Itani kertoo IS:lle.
– Vaikka tämä oli kamala yllätys, Miiaa tuntevana uskallan sen verran sanoa, että jos joku meidän urheilijoistamme uskaltaa tällaisen avautumisen tehdä, niin se on hän. Miia on erittäin vahva ja kypsä ihminen, Itani jatkoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!