Nooralotta Neziri tiputti kesällä shokkiuutisen – perusteli nyt IS:lle ratkaisuaan

Nooralotta Nezirin kesäkaudesta odotettiin paljon upean hallikauden jälkeen. Sesonki meni kuitenkin pieleen vammojen vuoksi.
Kuntoutuminen toukokuussa todetusta selän rasitusvammasta näytti mahdollistavan olympialaiset, mutta heinäkuun alussa naisen takareiteensä tuli pieni revähdys.
Neziri on myöntänyt Ilta-Sanomille, että osallistuminen Tokion kisoihin olisi ollut jopa mahdollista. Hän päätti kuitenkin, ettei siinä olisi isossa kuvassa mitään järkeä.
– Se selkävamma oli vähän pelottavakin. Varsinkin henkinen kuorma oli niin suuri, että se rasitti myös fyysisesti. Uskon, että sen kuorman alla kroppa vaan laittoi pelin poikki. Se takareiden revähtymä ei ollut paha, mutta silti olisi ollut iso mahdollisuus rikkoa itsensä pahasti Tokiossa. Päätin, etten halunnut enää pitkittää paranemista ja aiheuttaa itselleni lisää mielipahaa, hän Ilta-Sanomille.
Neziri vaihtoi kauden jälkeen valmennusta. Hän treenaa nyt itävaltalaisen Philipp Unfriedin alaisuudessa.
Ilta-Sanomien juttu, jossa enemmän Nezirin kommentteja tulevasta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi