Suomalaispelaaja ei onnistunut Portugalissa – ”Just tällaista tapahtuu, kun on vähän off”
Kuva: Getty Images
Paikka kauden huipentavassa golfin finaaliturnauksessa Dubaissa on ollut Mikko Korhosen tavoite Euroopan kiertueella 2021. Finaaliin selviytyy alkuperäisistä tiedoista poiketen 50 kiertueen pistelistan parasta, joten Korhonen tarvitsee vielä pisteitä selviytyäkseen finaaliin.
Tänään sunnuntaina päättyvässä Portugal Masters -turnauksessa Korhonen ei onnistunut haluamallaan tavalla. Hän jakaa oman urakkansa jälkeen kilpailussa sijaa 55 tuloksella +4. Kisan jälkeen sijoitus pistelistalla tulee olemaan todennäköisesti 57.
Sunnuntaisella päätöskierroksella Korhonen teki tuloksen 70 (-1). Peli oli hyvin näpeissä 15 reikää, mutta rein 16 bogey ja päätösväylän tupla rokottivat kierrostulosta kovalla kädellä.
– Tänään oli jo parempaa pelaamista paikka paikoin. Vikalle reiälle vielä piti kuitenkin loppusäädöt ottaa… Just tällaista tapahtuu, kun on vähän off. Ei ollut sitä, mitä tilattiin tämä viikko. Toki oli taukoa alla, joten ehkä ei liikoja pidä odottaakaan. Ensi viikolla pitää onnistua isosti, jotta kausi jatkuu. Katsotaan, onko siihen eväitä vielä. Ihmeitä tapahtuu välillä, Korhonen kommentoi.
Kilpailun neljäs kierros tulee päättymään arviolta 19.00 mennessä sunnuntain Suomen aikaan. Kalle Samooja on Korhosen tapaan sijalla 55, ja Tapio Pulkkanen parhaana suomalaisena sijalla 31 pelattuaan yhdeksän reikää sunnuntaina.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista