Edis Tatlille ikäviä uutisia – ”Tämä harmittaa tietysti todella paljon”
Kuva: Getty Images
Ammattinyrkkeilijä Edis Tatlin joulukuulle suunniteltu EM-ottelu joudutaan siirtämään myöhempään ajankohtaan. Siirtopäätös tehtiin Suomen ja koko Euroopan huonontuneen koronatilanteen vuoksi. Tatlin oli määrä kohdata Italian Gianluca Ceglia Helsingin Ruskeasuon urheilutalossa 11.12.
Päätökseen vaikuttivat erityisesti Suomen pahenevat tartuntamäärät sekä uuden omikronvariantin aiheuttama epävarmuus.
– Tämä harmittaa tietysti todella paljon. Ennen kaikkea minua harmittaa Ediksen ja kaikkien illan nyrkkeilijöiden puolesta. Edis on kovassa kunnossa, hän oli valmistautunut joulukuuta varten huolella, sanoo manageri Pekka Mäki.
– Nykyisessä maailmantilanteessa täytyy kuitenkin tehdä välillä kovia päätöksiä. Tämänhetkisissä kaavailuissa ilta pyritään järjestämään maaliskuussa. Tiedotamme tarkemmin uudesta päivämäärästä heti kuin mahdollista.
Ceglia-ottelu on Tatlille mahdollisuus voittaa ammattinyrkkeilyn Euroopan mestaruus jo kolmannen kerran – suoritus, johon kukaan toinen suomalainen ammattinyrkkeilijä ei ole yltänyt. Tapahtumaan oli kiinnitetty myös Jose Antonio Sanchez Romero, Niklas Räsänen, Jamil Elo ja Rasmus Bergman.
Pääsylipun ostaneille palautetaan lipun hinta lipunmyyjän käytäntöjen mukaisesti. VIP-lipun ostaneille tilitetään maksu takaisin.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hurja SE-juoksu – sitten kaikki romahti: Mette Baas avaa dramaattista käännettä Ylelle
- Wilma Murto teki rajun päätöksen – sitten paljastui asia, jota ei ollut huomannut aiemmin
- Shokkiuutinen: Kalle Rovanperä keskeyttää kauden – syy pysäyttää
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto