Hirvittävä selkäsauna! Ruotsi kyykytti Suomea MM-kisoissa
Kuva: Juha Tamminen
Suomi päätti Uppsalan MM-turnauksen alkusarjan selvään tappioon kun Ruotsi jyräsi lohkovoittoon tylyin lukemin 9-3. Torstain puolivälierässä kakkonen Suomi saa vastaansa voittajan ottelusta Puola–Viro/Venäjä.
Tänään Ruotsi ahdisti palloa hermostuneesti pomputelleelta Suomelta tilan ja ajan pois alusta asti. Tiltu Siltasen vartioiman maalin tolppa kilahti ensimmäisen kerran jo ensimmäisellä minuutilla, ja viiden minuutin kohdalla Ruotsi johti Suomen kahden pallonmenetyksen jälkeen 2-0. Tauolla eroa oli kolme maalia, ja toisessa erässä ropisi lisää. Moa Tschöpin 4-0 syntyi taas Suomen hukattua pallon omassa päässä, ja erän puolivälissä Maja Viström tuuppasi Ruotsin halvasti etukulmasta jo 7–0-johtoon.
Pelin ratkettua Ruotsi kevensi prässiään, ja pelitilaa saanut Suomi sai maalitilinsä auki ylivoimalla, kun ottelun ylivoimia lukuun ottamatta penkiltä seuranneen joukkueen ykköspelaajan Veera Kaupin poikkisyöttö kääntyi ruotsalaispuolustajasta omaan verkkoon. Ruotsi sai yrittää erän lopussa myös rangaistuslaukauksesta, mutta Tiltu Siltanen peitti Wilma Johanssonin yrityksen. Suomi kavensi päätöserän alkuun kahdesti Hanna Niemelän ja Johanna Homin päättäessä vastaiskut komeisiin laukauksiin poikkisyötöistä, mutta voittotaisteluun ei joukkue enää ehtinyt. Sen sijaan Ruotsin kapellimestari Moa Tschöp pohjusti joukkueelleen komeilla esitöillä vielä kaksi osumaa.
– Alkuun oltiin aika heikkoja ja pallon kanssa puuttui sellaista pelirohkeutta, jolla olisi tehty ottelusta tiukka. Se ei nyt onnistunut, ja lähdetään jatkamaan turnausta ja kehittämään peliä entisestään. Vielä ei ole nähty likimainkaan parasta Suomea eikä ole vielä tarvinnutkaan, päävalmentaja Lasse Kurronen pohti Yle Urheilun haastattelussa.
– Parasta tänään oli, että saatiin onnistumisia laajalta rintamalla. Ykköskenttä oli tänään rikki ja otti paljon omiin mutta kaksi muuta ihan ok. Tästä on hyvä jatkaa.
Suomen ykkösviisikon ykköspelaaja Veera Kauppi pelasi tänään vain ylivoimat, mutta Kurrosen mukaan kyse ei ollut loukkaantumisesta.
– Tänään oli tämmöinen kokoonpano. Tämä on joukkuepeli ja meillä hyvä porukka, ajetaan kaikkia pelille.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä
- Suomalaiset säväyttivät Holmenkollenin mäessä