Iivo Niskasen valmentaja Olli Ohtonen paljastaa huippu-urheilijoiden ”salaisen aseen” – ”Sen perusteella voidaan tehdä harjoittelun kannalta oikeita päätöksiä”
Kuva: Getty Images
Maastohiihdon olympiavoittaja Sami Jauhojärvi hankki ensimmäisen oman sykemittarin vuonna 2000 ollessaan 19-vuotias.
Hän haluaa muistuttaa valintojen tekemisestä datan seurannassa.
– Kun dataa kertyy paljon, on tärkeää keskittyä siihen tietoon, josta on eniten hyötyä suorituskyvyn kehitykselle. Nuorelle urheilijalle voi olla hämmentävää, jos analysoitavaa dataa on liikaa. Yhdessä valmentajan kanssa on valittava datasta olennaisimmat asiat ja keskityttävä niihin.
Tämän allekirjoittaa myös Jauhojärven kilpakumppani Olli Ohtonen, joka on hiihtouransa jälkeen väitellyt liikuntatieteen tohtoriksi ja tullut tunnetuksi erityisesti Iivo Niskasen henkilökohtaisena valmentajana. Työssään Olympiavalmennus Vuokatti-Rukan tutkimus- ja kehitysjohtajana Ohtonen kehittää lumilajien huippu-urheilua tutkimustiedon ja datan valossa.
– Datan määrä on kasvanut merkittävästi viimeisen viiden vuoden aikana. Siksi on todella tärkeää määritellä kullekin lajille relevantti tieto, jonka perusteella voidaan tehdä harjoittelun kannalta oikeita päätöksiä.
– TietoEvryn kanssa yhteistyönä etenevässä datahankkeessa lajivalmentajat määrittelevät, millaista tietoa kussakin lajissa halutaan kerätä. Lajille olennaisten tietojen lisäksi kerätään yleisiä, esimerkiksi uneen ja palautumiseen liittyviä tietoja. Järjestelmäratkaisuun sisältyy myös erilaisia kyselyitä, joissa kysytään urheilijan omaa arviota tilanteestaan. Joukkuelajeissa ryhmävalmentaja näkee koko joukkueen tilanteen ja kun esimerkiksi jonkun vamman alku jää talteen, vastuuasiantuntija voi reagoida siihen ajoissa.
– Keskeistä huippu-urheilun datahankkeessa on se, että eri tahoilta koottu tieto kerätään samaan, mahdollisimman helppokäyttöiseen sovellukseen, kun aiemmin tiedot ovat olleet valmentajien exceleissä, datapalveluiden tarjoajilla ja muissa tietolähteissä. Nyt käytössä olevaa sovellusta kehitetään jatkuvasti, sillä informaation tarve kasvaa kokoa ajan. Tavoitteena on sisällyttää sovellukseen jatkossa esimerkiksi kilpailuista kertyvä tietokanta.
Ohtonen haluaa korostaa datahankkeen tietosuojanäkökulmaa.
– Kaikki urheilijasta kerätty data on hänen omaansa. Data on arvokasta, ja on tärkeää, että urheilija itse tietää, mihin hänestä kertyvää tietoa käytetään. Jatkuvasti päällä pidettävät älykellot ovat arkipäivää muillekin kuin huippu-urheilijoille. Kannattaa muistaa, että kaikki niiden keräämä data on tietosuoja-asetuksen mukaisesti käsiteltävää henkilötietoa. Tämä on otettu meillä huomioon järjestelmää kehitettäessä.
Lähde: Olympiakomitea
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Nyrkkeilyn supertähdeltä hurja paljastus seksielämästään
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Maailman eksklusiivisin golfkerho – Donald Trumpin unelma tyrmättiin suoraan
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Elian Lehto avasi tilanteensa Ylelle – toipuminen näyttää tältä
- Legenda on poissa – sydänkohtaus harjoituskentällä
- Maria Huntington: Suuri suru
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta
- Yleisurheilutähti sai pysäyttävän diagnoosin – yllättävä asia paljasti