Ruotsalainen Nils van der Poel voitti pikaluistelun MM-kultaa Heerenveenissä 5 000 ja 10 000 metrillä matkoilla. Kahden vuoden tauolta vain hetkeä aiemmin palannut van der Poel sai päällensä välittömästi epäilyksiä dopingin käytöstä. Hän myöntää olleensa itsekin yllättynyt. – Epäilen itsekin käyttäneeni dopingia. Sen ei pitäisi mennä näin. Ymmärrän, että ihmiset ihmettelevät, hän heittää ruotsalaisen TT:n haastattelussa ilmeisesti vitsillä. – Olen aika imarreltu näistä epäilyistä. Nautin siitä, että olen niin hyvä siinä, mitä teen, että ihmiset ajattelevat sen olevan mahdotonta ilman huijaamista.

LUE MYÖS: