Esbo IF:n Camilla Richardsson oli mainiossa vauhdissa sunnuntaisella Valencian maratonilla. Hän sijoittui maratondebyytissään 20. sijalle ajalla 2.30.45, joka alittaa elokuisten Münchenin EM-kilpailujen tulosrajan 2.32.00.

– Se oli hyvä juoksu ensimmäiseksi maratoniksi. Olin silti hieman pettynyt aikaan, kun juoksu oli niin helpontuntuista, Suomen kaikkien aikojen maratontilastossa viidenneksi noussut Richardsson sanoi.

Richardsson ohitti puolimaraton ajassa 1.14.58. Toiveissa ollut 2 tunnin ja 30 minuutin alitus hiipui kuitenkin reitin jälkimmäisen puoliskon kovaan vastatuuleen.

– Kymmenen kilometriä 25 kilometristä eteenpäin vastatuuli oli niin kova, että tuntui kuin olisi seinään juossut, Richardsson sanoi.

– Lähtiessä meitä varoitettiin vastatuulesta. Mutta järjestäjät sanoivat, että viimeinen 10 kilometriä on myötätuulta. Sitä odottelin, muttei sellaista tullut. Oli vain sellaista pientä sivutuulta.

Richardsson: ”Aika varman päälle juoksu”

Richardssonin onnistunut maratondebyytti ei ollut yllätys, vaikka kuluvaan vuoteen valmistava harjoituskausi oli takkuinen. Richardssonilta operoitiin vuosi sitten takareidet ja hän kuntoutti harjoituskaudella sääriluun murtuman ja tulehduksen lonkankoukistajan kiinnityskohdassa.

Kesän mittaan Jukka Keskisalon valmentama juoksija pääsi hyvään kuntoon ja se näkyi myös syksyn kilpailuissa. Lokakuun lopussa Richardsson juoksi Valencian puolimaratonilla ennätyksensä 1.10.51 ja hieman aiemmin syntyi Helsingissä 5 kilometrin tiejuoksussa oma ennätys 15.46.

Valenciassa Richardssonin ajatuksissa oli alkujaan Eugenen MM-rajan 2.29.30 rikkominen, johon kunnon puolesta olisi ollut mahdollisuuksia.

– Tämä oli aika varman päälle juoksu. Jos kokemusta ja maratontreeniä olisi ollut alla enemmän, olisin uskaltanut juosta rohkeammin juoksun lopussa tuohon tuuleen. Toisaalta tuokin aika saattaa riittää rankingin kautta MM-kisoihin, Richardsson arvioi.

Kesän suunnitelmat keskusteltava valmentajan kanssa

Richardssonin mukaan ensi kesän päämatkasta ja suunnitelmista täytyy vielä keskustella tarkemmin valmentaja Jukka Keskisalon kanssa, ennen kuin ne lyödään lukkoon. Ensikokemus maratonista oli kuitenkin hyvä.

– Vielä 38 kilometrin kohdalla tuntui, että kuinka tämä voi olla niin helppoa. Mutta kyllä sitten ne kaksi viimeistä kilometriä olivat vaikeammat. Hyvän tunteen juoksu jätti, kun en koskaan aiemmin ole juossut 37 kilometriä pidempää matkaa, Richardsson sanoi.

Maratonin tuore Suomen mestari Suvi Miettinen oli Valenciassa naisten kilpailussa 39:s uransa toiseksi parhaalla ajalla 2.40.28. Jyväskylän SM-maratonilla Miettisen voittoaika oli 2.37.58.

Lähde: SUL:n tiedote