Ohhoh! Skandaalin hiihtopiireissä aiheuttanut huijauskeino ei ole kielletty Pekingin olympialaisissa – IL: Suomikin pohtii nyt käyttöä: ”Kaikki ottavat”
Kuva: Juha Tamminen
Pari viikkoa sitten Falunissa järjestetystä Skandinavia Cupissa skandaalin aiheuttanut kielletty fluorivoide ei ehkä olekaan kielletty Pekingin olympialaisissa.
C8-luokan fluorivoide on kielletty EU:ssa, mutta Pekingissä säännöt voivat olla toiset kuin Euroopassa. Eri hiihtomaajoukkueet ovatkin edelleen hämmentyneitä, mitkä säännöt ovat voimassa olympialaisissa, jotka alkavat 4. helmikuuta.
Norjalainen Dagbladet kysyi asiaa Kansainväliseltä hiihtoliitolta (FIS), ja FIS vahvisti, ettei voide ole tällä hetkellä kielletty Kiinassa.
Vaikka voide sallittaisiinkin Pekingissä, siitä aiheutuu myös toinen ongelma: koska aine on EU:ssa kielletty, sen vieminen maasta pois ei myöskään ole sallittua.
Suomen hiihtomaajoukkueen voitelupäällikkö Mika Venäläinen on kommentoinut tilannetta Iltalehdelle. Myös Suomi saattaa ottaa C8-voiteet käyttöön olympialaisissa.
– Seuraamme, mikä on tilanne. Pyrimme olemaan samalla viivalla. Jos Kiinassa ei valvota, otamme mahdollisesti vanhat tuotteet mukaan, Venäläinen paljastaa IL:lle.
Optiwaxin suksihuoltaja Seppo Koivula uskoo, että C8-voiteet ovat Pekingissä laajasti käytössä.
– Luulen, että kaikki ottavat sen pakista, jos tullissa ei viedä pois. En näe siinä mitään väärää. Eihän kukaan lähde toiseksi parhaalla tuotteella kisaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Silva Saarinen on koko maailman paras – laukoi jäätävän kommentin
- Historiaa! – Suomalainen nousi maailmanlistan ykköseksi
- Nyrkkeilyn supertähdeltä hurja paljastus seksielämästään
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Maailman eksklusiivisin golfkerho – Donald Trumpin unelma tyrmättiin suoraan
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Elian Lehto avasi tilanteensa Ylelle – toipuminen näyttää tältä
- Legenda on poissa – sydänkohtaus harjoituskentällä
- Maria Huntington: Suuri suru
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- “En voi vaikuttaa rintojeni kokoon” – golfkaunotar avautui suosion varjopuolista
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Rallimies teki valintansa – Janni Hussin tilalle kova nimi!
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Huippuhiihtäjien puolisot nousivat otsikoihin – kova taso Muoniossa
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- Maria Huntington: Suuri suru
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta