Suomalainen upeaan maailmanmestaruuteen Norjassa! – Hehkuttaa estoitta suksivoitelijaansa: ”Muut on kusessa ilman häntä”
Kuva: Getty Images
Lillehammerissa Norjassa Matti Suur-Hamari on ottanut kultaa paracrossissa. Hän oli nopein myös eilisissä karsinnoissa. Toiseksi kisassa laski hänen joukkuekaverinsa Ben Tudhope Australiasta ja kolmanneksi Evan Strong Yhdysvalloista. Martin joukkuekaveri Alex Massie Kanadasta oli neljäs.
– Tänään osui nappiin. Oli pirun hyvä päivä ja meni silleen kuin suunniteltiinkin. Eilinen antoi osviittaa, että kulkee ja treeneissäkin on kulkenut hyvin. Oli aika helppo rata ja paljon liukupätkää, mikä teki tästä aika voitelukisan. Tiedettiin kuitenkin meidän tiimillä, että ollaan vahvoilla ja muut on kusessa kun niillä ei ole Haukkalan Juhaa (joukkueen voiteilja). Hienosti Juha laittoi pulkat liukkaiksi, ja se näkyi heateissa. Pääsin vetämään pari ensimmäistä heatia aika tunnustellen. Sitten oltiinkin finaalissa minä, Ben ja Bubs (Alex Massie) ja Evan sai myös itsensä taisteltua mukaan. Saatiin jännä finaali aikaiseksi. Siinä ennen finaalia oli jollain bibi hukassa, mitä sitten järjestäjät etsivät. Odottelu meni vähän korvien väliin, ja Ben otti paljon paremman startin kuin minä. Ekan hypyn jälkeen pääsin imusta rinnalle ja ohi. Sain piikkipaikan ja pidin sen loppuun saakka. Tiesin, että jätkät hiillostaa niskan takana, niin ei pystynyt alkaa yhtään hölläämään. Hieno finaali oli ja hienoa oli saada maailmanmestaruus kotiin, Suur-Hamari kommentoi.
Suur-Hamari on aiemmin voittanut kultaa MM-kisoissa aiemmin crossissa La Molinassa 2015 ja Big Whitessa 2017. Lisäksi hän voitti Big Whitessa myös banked slalomin. Pyhällä Suomessa 2019 järjestetyt MM-kisat hänellä jäivät väliin loukkaantumisen vuoksi.
– Nyt MM-mitaleja on neljä kappaletta kaiken kaikkiaan, ja oli hieno ja tunteellinen hetki maaliviivalla. Kyllä siinä valmentaja Wendelin (Mikko) ja vanha tiimikaveri Bibian (Mentel) tulivat mieleen. Ja se fakta, että perhe on ruutujen ääressä kotona ja kolme kuukautta vanha poika seuraamassa. Vaikka hän ei varmaan mitään siitä vielä ymmärräkään, niin iskälle oli tärkeä juttu, että poika oli katsomassa. Se laittoi vähän tunteelliseksi. Kyllä yritettiin Maamme-laulua laulaa, mutta tuli vähän pala kurkkuun. Mutta se on hyvä niin. Vielä kulkee, ja kun tippaa tulee linssiin, niin tietää, että tämä vielä merkkaa paljon mulle.
Suur-Hamarin valmentaja Mikko Wendelin menehtyi vuonna 2019 ja joukkuekaveri Bibian Mentel viime vuonna.
Mitalista Suur-Hamari oli arvatenkin iloinen. Seuraavaksi luvassa on vielä yksi maailmancupin kilpailu ennen Pekingin paralympialaisia.
– Hienoa oli päättää MM-kisat voittoon ja siihen faktaan, että vielä kulkee. Pekingiin lähtiessä meidän tiimi on kyllä vahvoilla. Ikinä ei tiedä, kuka ensimmäisenä maaliviivan ylittää, mutta joukkue toimi loistavasti. Kiitos Haukkalalle liukkaista laudoista ja Pärille (Sundqvist) tunnelman luonnista sekä Benille ja Bubsille, että leireillä ja kisoissa pusketaan toisiamme eteenpäin. Pari päivää huilia, ja sitten Ruotsissa kolistellaan taas starttikeppejä.
Lähde: Lumilautaliitto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Venäjän hiihtotähti ällistyi siitä, mitä sai kuulla maailmancupin laduilla
- Tämä näky oli liikaa: Ruotsin hiihtotähti murtui kyyneliin
- Krista Tervo palasi rinkiin – leikki loppui karusti
- Lisätietoa Sivert Guttorm Bakkenin kuolemaan liittyen – lakimiehet on nyt palkattu
- Yksi oli poissa: Lotta Harala tilitti erilaisesta joulustaan
- Hiihtonainen koki hirvittävän kohtalon – tämä on tilanne nyt
- Melkoiset kuvat julki: Norjan hiihtomiehet viettivät yhteisen joulun
- Peli on pelattu: Ikävä tieto Ruotsin hiihtotähdestä
- Suomalaiselta yleisurheilijalta musertava päivitys terveydestään
- Johannes Kläbo päätyi kovaan ratkaisuun rakkaansa kanssa: ”Ilmoitamme raskain mielin”
- Hiihtotähti Frida Karlsson teki nyt ikävän olympiapaljastuksen – ”Urheilu petti minut”
- Suomalaiselta yleisurheilijalta musertava päivitys terveydestään
- Jasmi Joensuu jakoi intiimejä kuvia – Jesse Puljujärvikin innostui
- Johannes Kläbo päätyi kovaan ratkaisuun rakkaansa kanssa: ”Ilmoitamme raskain mielin”
- Kunnon vahvistus: Suomalainen hiihtotähti tekee paluun
- Peli on pelattu: Ikävä tieto Ruotsin hiihtotähdestä
- Yksi oli poissa: Lotta Harala tilitti erilaisesta joulustaan
- Krista Pärmäkoski romahti – nyt saatiin selvä viesti
- Melkoiset kuvat julki: Norjan hiihtomiehet viettivät yhteisen joulun
- ”Maailman vahvin naishiihtäjä” jakoi melkoisen salipäivityksen