Suomalaisässältä huima veto maailmancupissa – hämmästeli itsekin ”hirmuista” nousuaan

Tero Seppälä sijoittui parhaana suomalaisena 13:nneksi, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui sunnuntaina takaa-ajoilla Saksan Ruhpoldingissa. Seppälä ampui tiukassa kilpailussa vain kaksi ohilaukausta. Yhden toiselta makuulta sekä myös toiselta pystypaikalta.
– Ammunnallisesti hyvää tekemistä ja sellaista mihin pystyn. 90 prosenttia osumatarkkuus, niin se on hyvä. Se ei vain tänään riittänyt pitämään sijaa kuuden parhaan joukossa. Tuli sija alaspäin, kun niin hyvin ammuttiin.
– Makuun sakon jälkeen tipahdin kymmenen sijaa, enkä enää pystynyt sieltä nousemaan, Seppälä kertasi.
Miesten 12,5 kilometrin takaa-ajon voiton vei Ranskan Quentin Fillon Maillet, josta Seppälä jäi 52 sekunnin päähän.
– Viimeinen rinki oli aika tahmea, vähän ehkä eilinen viesti painoi. Eikä ehkä tänään onnistuttu suksen kanssa niin hyvin, kun eilen. Ei ollut paras mahdollinen päivä.
– Kuitenkin hyviä sijoituksia näin ennen olympialaisia, Seppälä sanoi.
Olli Hiidensalo oli takaa-ajon 48:s
Naisten kilpailun kovimmasta noususta vastasi Suvi Minkkinen, joka onnistui nousemaan naisten 10 kilometrin takaa-ajossa hurjasti sijalta 52 sijalle 18. Nousun takasi täydellinen ammunta, sillä Minkkinen ei ampunut kilpailussa yhtään ohilaukausta. Sijoitus oli Minkkiselle myös uran paras maailmancupissa.
– Uran ekat neljät nollat ja eka top 20 -sijoitus, molemmat ovat sellaisia, mitkä ovat olleet aika pitkän ajan tavoitteena jo. Vähän itseä huvittaa, että ajattelin pikakisassa, että nyt tämä Ruhpolding sopii minulle ja vedän sinne 20 joukkoon.
– Pystyllä kuitenkin vähän liikaa ajatuksia ja sijoitus meni päälle 50. Voisi asiat varmaan vähän helpommaksikin itselleen tehdä, Minkkinen naurahti.
Naisten takaa-ajon voiton vei Norjan Marte Olsbu Röiseland, joka oli Minkkisen lisäksi kilpailun ainoa nolla-ampuja. Minkkinen jäi kärjestä lopulta kaksi ja puoli minuuttia.
– En ennen kisaa ajatellut, että noin ylös olisi rahkeita. Ja varsinkin kisan aikana, kun makuun nollien jälkeen en ihan älyttömästi sijoituksissa edes noussut. Ajattelin, että on niin hyvä keli, että ei pysty hirmuista nousua tekemään.
– Pystypaikoilla ne nollat kuitenkin merkkaavat niin paljon, ja viimeisellä pystylläkin onnistuin yhdeksän sijaa nousemaan.
Minkkinen selvitti takaa-ajon kilpailun yhdeksänneksi nopeimmalla ajalla.
– Kyllä tuo itseluottamusta, että pystyy ajoissa kymppisakissa olemaan. Viime viikolla olin takaa-ajon ajoissa 18:s ja tänään sitten myös virallisissa tuloksissa, Minkkinen iloitsi.
Mari Eder jätti kilpailun väliin ja keskittyy jo ensi viikon kilpailuihin.
Lähde: Ampumahiihtoliiton tiedote
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Nyt se on julki – suomalaisjuoksijalta synkkä paljastus
- Huimassa tikissä – Kaisa Mäkäräiseltä hurja urheilusuoritus
- Voi ei: Frida Karlssonin tilanteesta saatiin valitettava päivitys
- Jasmi Joensuu vastasi ikäviin vihjailuihin IS:ssä
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- Suomen hiihtoässän kuppi nurin – laukoi rumaa tekstiä kilpakumppanistaan
- IL:lle kova väite Kerttu Niskasesta ja tämän valmentajamiehestä Juho Mikkosesta
- Nyt se on julkista tietoa – totuus Wilma Murrosta paljastui
- Ristomatti Hakolalta ikävä ilmoitus – näin oma rakas reagoi
- Suomen hiihtoässän kuppi nurin – laukoi rumaa tekstiä kilpakumppanistaan
- Tämä näky oli liikaa – Ylen Ville Nousiainen lausui tylyt sanat Suomen hiihtosankarista
- Jasmi Joensuun toiminta Tallinnassa kuohutti – ”Ei näitä, ei näitä”
- IS:lle kova arvio: Silja Kososen kohdalla on nyt yksi paha pelko
- Norjan hiihtotähteä nöyryytettiin harvinaisella tavalla – ”Ei noin saisi käydä”
- Mitä Kerttu Niskaselle on tapahtunut? IS:lle lauottiin karuja totuuksia
- Pituushyppylegenda Tommi Evilä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan rakkaansa kanssa