Suomen miehet pettyivät Tour de Skillä – ”En ole lopputulokseen tyytyväinen”

Lauri Vuorinen oli 14:s ja uran ensimmäiset maailmancupin pisteet saavuttanut Ville Ahonen 16:s Oberstdorfin uudenvuodenpäivän sprintissä Tour de Skillä.
Syntymäpäiväänsä tänään viettävä Vuorinen pettyi tulokseensa. Tavoiteltu välieräpaikka jäi niukasti haaveeksi. Vaikka eilinen yhteislähtö painoi jalassa aika-ajossa, erävaiheessa Vuorinen sain jo hyvin itsestään irti. Loppusijoitus oli 14:s.
”Kisa oli ihan ok, toinen päämatkoista tällä tourilla, siksi en ole lopputulokseen tyytyväinen. Tavoitteena oli olla välierissä ja taistella siellä. Päivän vire kropassa oli ihan ok, vaikka toki eilinen kisa painoi jalassa erityisesti aika-ajossa. Tänään ei kiri vaan riittänyt kahden parhaan joukkoon”, harmitteli Vuorinen.
Vuorinen jättää Tour de Skin kesken ennakkosuunnitelman mukaan.
Tourin ensikertalainen Ville Ahonen saalisti ensimmäiset maailmancupin pisteensä ollen 16:s. Ennakkoon tämä matka oli miehelle myös päämatka ja mahdollisuus pistepotin saavuttamiseen.
”Tänään oli hyvä karsinta ja tämä oli se kisa itselle, millä oli tarkoitus tehdä tulosta ja se onnistui. Vaikean alun jälkeen, kääntyi kuitenkin plussalle”, mietti Ahonen.
Iivo Niskanen oli kilpailun 20:s ja jatkaa Tour de Skitä sijalta 6. Ero kärkeen on noin 2,5 minuuttia. Perttu Hyvärinen (41:s) ja Remi Lindholm (56:s) eivät hiihtäneet erävaiheessa.
Sunnuntaina Tour de Ski siirtyy Italian Val di Fiemmeen, missä käydään viimeiset osakilpailut.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elina Lampelan treenivideo kääntää katseita – seivästähden fanit ällistelivät
- Kyllä nyt kelpaa – Kerttu Niskanen sai käsiinsä melkoisen menopelin
- Wilma Murron tilanteesta lausuttiin kunnon shokkiväite
- Nyt kävi surkeasti – Reetta Hurske murtui kyyneliin
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen