Suosittu hiihtokilpailu on jälleen peruttu! – ”Kyllähän tässä on aika tyhjä olo”

Savonia Hiihtoa ei järjestetä tänä talvena vallitsevan korona-pandemian johdosta.
Savonia hiihto oli määrä järjestää 13.2.2021. Savonia Hiihdon järjestelytoimikunta teki tapahtuman perumisesta lopullisen ratkaisun lauantaina 9.1.2021. Olemme keskustelleet terveysviranomaisten kanssa ja tulleet siihen tulokseen, että isoja tapahtumia ei kannata kyseisenä ajankohtana järjestää.
Haluamme toimia vastuullisesti; Hiihtäjiä tulisi todennäköisesti laajalta alueelta ja tämän hetken suositusten mukaisesti ylimääräistä matkustamista alueelta toiselle tulisi välttää. Myöskin suuri osallistujamäärä aiheuttaa riskin tartunnoille, vaikka tekisimme turvajärjestelyt määräysten mukaisesti.
Kyseessä oli jo kolmas peruuntuminen.
– Kyllähän tässä on aika tyhjä olo, vaikka onhan tämän voinut aavistaa, että tilanne menee huonompaan, kertoo kertoo järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Antti Lampinen Länsi-Savolle.
– Henkisesti tämä on ollut jo helpompaa, kun on kaksi kertaa jo tätä harjoitellut.
Tämän vuoden Savonian ilmoittautumiset siirtyvät automaattisesti vuoden 2022 Savonian osallistujalistalle.
Lähde: Tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Perttu Hyvärisen viesti suomalaiselle hiihtonaiselle julki – ”Mitä helevettiä”
- Suomen juoksusensaatio romahti – valmentaja antoi tylyn tuomionsa
- Kaisa Mäkäräinen palasi kotiin – koko ikävä totuus selvisi
- Mistä tuli? Suomalaisaiturilta hirmuinen aika kaukana koti-Suomesta
- Lotta Harala julkaisi uimapukukuvan – kertoi isosta muutoksesta elämässään
- Tapaus Saga Vanninen – IS:lle paljastettiin mitä oikein tapahtui
- Seivästähti Elina Lampela myönsi brutaalin totuuden IL:lle
- Reetta Hurske romahti rajusti – nyt selvisi koko ikävä totuus: ”Ei mitään annettavaa”
- Huh: Suomalaisjuoksija aloitti kautensa – heti aivan älytön ennätysparannus
- Keihäänheittäjältä upea ennätyskaari – kukaan muu suomalainen ei ole heittänyt pidemmälle

- Paljastus Krista Pärmäkosken ryyppybileistä – siitä se sitten alkoi
- Seivästähti Elina Lampela myönsi brutaalin totuuden IL:lle
- Kaisa Mäkäräinen sai tarpeekseen – kaikki muuttui seuraavana päivänä
- Lotta Harala julkaisi uimapukukuvan – kertoi isosta muutoksesta elämässään
- Silja Kososelta aivan älytön temppu – ällistyi itsekin
- Suomalaisaiturilta hirmuveto, Nooralotta Neziri pettyi
- Reetta Hurske romahti rajusti – nyt selvisi koko ikävä totuus: ”Ei mitään annettavaa”