Suomalaisurheilija laski pahasti kameramiehen päälle Pekingissä – ”Olen pettynyt itseeni”
Jon Sallinen kaatui molemmat laskunsa ja karsiutui freeskin halfpipen finaalista. Karsinnan voittoon laski Yhdysvaltojen Aaron Blunck.
Ensimmäisellä laskulla Sallisen viimeisen tempun ponnistus meni ohi, kun suksi lipsahti juuri ennen ponnistusvaihetta ja Sallinen lensi pipen hyllylle kameramiehen päälle. Sallinen satutti solisluutaan ensimmäisessä laskussa, mutta laski kuitenkin vielä toisen raninsa. Toisella laskulla Sallinen pääsi jälleen viimeisen temppuun asti, mutta ponnistus ei onnistunut ja Sallinen kaatui. Toisesta laskustaan Sallinen sai 18,5 pistettä.
– Oon vähän pettynyt itseeni, etten saanut kumpaakaan laskua kunnolla laskettua. Treenit on mennyt joka päivä tosi hyvin. Tämä keli ei pelannut mun pussiin. Ekassa laskussa vikassa tempussa suksi jäi siihen lumeen kiinni, ja siitä lensin sitten kameramiehen päälle. Toivottavasti hän on kunnossa. Toisella laskulla oli samoja ongelmia: tokavika hyppy tuli pohjille alas, enkä ollut ihan valmis menemään vikaan hyppyyn. Ehkä vähän pelästyin sitä ekaa laskua.
Karsinnassa oli mukana 23 laskijaa, joista 12 eteni lauantaina laskettavaan finaaliin.
Lähde: Olympiakomitea
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen paljastaa: ”En juhli”
- Wilma Murto teki paljastuksen tulevaisuudestaan Atleetille
- Yle: Suomalaivalmentajalta yllättävä paljastus olympialaisten bileistä
- Tässä ovet lajiensa parhaat suomalaiset vuonna 2025
- HS: Jari Saario teki radikaalin päätöksen!
- Suomen maajoukkuehiihtäjältä ikävää tietoa
- Entinen olympiamitalisti kuoli traagisesti onnettomuudessa
- Jättiyllätys – Joensuu ja Niskanen ulkona maailmancupista
- Kokenut arvokisahiihtäjä putoamassa olympiakoneesta
- Ampumahiihto: Ranska huijasi härskisti – ei rangaistuksia

- Karmea mahalasku – Remi Lindholm paljasti Seiskalle nyt karun totuuden
- Ampumahiihto: Ranska huijasi härskisti – ei rangaistuksia
- Entinen olympiamitalisti kuoli traagisesti onnettomuudessa
- Jymykäänne: Ruotsin pikajuoksutähti haluaa edustaa Suomea!