Hiihtoliitto teki päätöksensä – yksi muutos Suomen maajoukkueessa varmistui
Kuva: Juha Tamminen
Maastohiihdon A-maajoukkueen valmennusrunko pysyy pitkälti samana uuden olympiadin käynnistyessä. Teemu Pasanen jatkaa hiihtomaajoukkueen päävalmentajana ja hän vastaa jatkossa miesten maajoukkuevalmennuksesta yhdessä Ville Oksasen kanssa.
Jussi Piirainen liittyy hiihtomaajoukkueen vahvuuteen ja vastaa jatkossa naisten maajoukkueen valmennuksesta. Piiraisen työparina naisten valmennuksessa jatkaa viime keväänä maajoukkuevalmennukseen mukaan liittynyt Juho Halonen.
Päävalmentaja Pasanen kertoo valmennuskokonaisuuden tulleen kasaan suoraviivaisesti ja onnistuneesti.
– Erittäin hyvin sujuneen kauden jälkeen ei tarvita isoja muutoksia valmennukseen, ja siltä pohjalta lähdimme tulevaa kautta suunnittelemaan. A-maajoukkueen valmennuksen osalta jatkamme lähes samalla miehityksellä, mutta roolituksia hieman muutettiin ja selvennettiin, kommentoi Pasanen.
Vankan valmennuskokemuksen omaava Jussi Piirainen liittyy mukaan A-maajoukkueen valmennusryhmään.
– Suurella innolla olen lähdössä mukaan maajoukkuevalmennukseen. Meillä on erittäin kovatasoinen urheilijaryhmä sekä hyvin yhteen toimiva valmennus-, huolto- ja asiantuntijaryhmä, jossa tulee olemaan todella antoisaa työskennellä, kommentoi Piirainen.
– Omalta osaltani pyrin tuomaan joukkueeseen mukaan valmentajakokemukseni ja osaamiseni sekä oman palaseni mukavasta työskentelyilmapiiristä. Kaikki urheilijat ja heidän taustajoukkonsa ovat minulle entuudestaan tuttuja, se tietenkin helpottaa ja nopeuttaa valmennusprosessien käynnistymistä. Tästä on tulossa todella mielenkiintoinen työrupeama, jossa varmasti päästään nauttimaan suurista tunne-elämyksistä, päättää Piirainen.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisten selostajat 2026 – televisio ja radio
- Hiihdon Suomen Cupin tulokset 2026: Tampere
- Olympialaisten jättikohussa ryvettynyt venäläistähti palaa
- Yle: Nyt jyrähti Perttu Hyvärinen – raju väite kulissipelistä!
- Rallit-sivusto: Kalle Rovanperä lähti kisoista
- Suomen moukarijätti paiskoi kolme SE-tulosta!
- Carlos Alcaraz teki sen – maailman paras on nyt voittanut kaiken
- Ice Cage -tähti jysäytti melkoisen lopetusvoiton
- Yle: Olympialaisten kisapaikalla huolestuttava näky – karmeat kuvat julki
- Pian se alkaa! Olympiakylässä kuhisee jo
- IS: Olympiavoittaja lausui suoran mielipiteen Krista Pärmäkoskesta – ”Suomen hiihto ei ole ihan niin hyvässä tilassa”
- Yle: Nyt jyrähti Perttu Hyvärinen – raju väite kulissipelistä!
- Rallit-sivusto: Kalle Rovanperä lähti kisoista
- Suomen moukarijätti paiskoi kolme SE-tulosta!
- Olympialaisten jättikohussa ryvettynyt venäläistähti palaa
- Yle: Olympialaisten kisapaikalla huolestuttava näky – karmeat kuvat julki
- Suvi Minkkinen ja ampumahiihtojoukkue hulluttelivat Italiassa – somekansa reagoi
- Kaisa Mäkäräinen nähdään taas kilpailemassa
- Atleetti: Iivo Niskanen tuo olympialaisiin salaisen aseen – ”Siitä saa selkeän hyödyn”
- Suvi Minkkisen kilpasiskolta shokkipäätös: ura ohi!