Historiallista! – TPS on Suomen mestari
Kuva: Juha Tamminen
TPS on ensi kertaa historiassaan F-liigan naisten mestari. TPS löi ratkaisevassa loppuottelussa Porvoossa viime kauden mestari PSS:n maalein 2-1 ja vei finaalisarjan 4-3. PSS:n kotiluola Aurorahalli oli myyty loppuun jo kaksi tuntia sen jälkeen, kun sarjan eteneminen seitsemänteen loppuotteluun varmistui.
Maalille hetkeksi unohdetun Ella Sundströmin sivaltama johto PSS:lle kesti aina kolmanteen erään saakka, mutta sitten TPS:n rakentama paine tuotti tulosta. Erän kuudennella minuutilla Milla Nordlund eteni sektoriin ja yllätti PSS-vahti Arla Salon laukauksella alakulmaan. Lisää tuli vain kolme minuuttia myöhemmin: Maalia kiertämään lähtenyt Sofia Leino syöttikin jo ennen ensimmäistä tolppaa ja Noora Rantanen siirsi läheltä turkulaiset ensi kertaa johtoon.
Päivän mestaruus oli viime kaudesta lujasti vahvistuneen TPS:n ensimmäinen mitali naisten liigassa ja seuran ensimmäinen aikuisten salibandykulta.
PSS:llä on viime kevään mestaruutensa lisäksi liigassa nyt kolme hopeaa ja kaksi pronssia. Tänäkin keväänä joukkue kävi jo maalin päässä mestaruudesta, mutta kuudennen finaalin jatkoaikamaalin Turun Kupittaalla iski TPS.
Lähde: Salibandyliitto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Televisiotähti huomasi – olympiakisoissa nähtiin “Marjo Matikaisen kopio”
- Raju ruokamyrkytys – Armand Duplantis teki silti kovaa jälkeä
- Falunin maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv, suomalaiset
- “Homma lähti räpylästä” – Ylen asiantuntija latasi suoraan hiihtomaajoukkueen johdosta Vuorovedossa
- Donald Trump vitsaili naisjääkiekon kustannuksella – pian tuli yllättävä tieto
- USA:n kultajuhlat saivat erikoisen vieraan – FBI-pomo vastasi kohuun
- Olympiamitalisti villiintyi – 50 000 tykkäystä hetkessä
- Johannes Kläbon nimi vedettiin politiikkaan – liitto puuttui peliin
- Olympiasankari Suvi Minkkinen palasi kotiin – yksi asia nousi ylitse muiden
- Olympiakohun jälkipyykki jatkuu – Suomi haastaa FIS:n
- Mitä suomalaishiihtäjä oikein teki? Selostaja hämmästyi suorassa lähetyksessä
- Norjalaisten kultataistossa kuohui – Kläbo paljasti turhautumisensa
- Therese Johaug vihjasi paluusta – lähetti viestin Frida Karlssonille
- Olympiakohun jälkipyykki jatkuu – Suomi haastaa FIS:n
- Olympiasankari Suvi Minkkinen palasi kotiin – yksi asia nousi ylitse muiden
- Urheilupomolta rehellistä puhetta Ylellä – myönsi maastohiihdon todellisen ongelman
- Johanna Matintalo romahti – valmentaja reagoi heti
- Johannes Kläbon nimi vedettiin politiikkaan – liitto puuttui peliin
- Olympiamitalisti villiintyi – 50 000 tykkäystä hetkessä
- Donald Trump vitsaili naisjääkiekon kustannuksella – pian tuli yllättävä tieto