Norjan supertähdet tekivät shokkiratkaisun – sitten alkoivat ”sairaat” huhut
Kuva: Getty Images
Gjert Ingebrigtsen on valmentanut kolmesta pojastaan Henrikistä, Filipistä ja Jakobista maailman eliittiä olevia juoksijoita. Tuo valmennussuhde tuli kuitenkin päätökseen tänä vuonna.
Gjert-isä oli aluksi sairauslomalla. Myöhemmin veljekset kertoivat, että isä ei palaa valmentajaksi.
Henrik ottaa osavastuun pikkuveljiensä valmennuksesta. Kolmikko ei ole kertonut tarkkoja syitä ratkaisulleen.
Henrik kertoi Aftenpostenille, että asiasta on liikkunut melkoisia spekulaatioita.
– Olen nähnyt paljon sairaita huhuja siitä, mitä tapahtui. Mutta nuo huhut eivät koske minua, joten en halua kommentoida niitä.
Henrik myönsi VG-lehdelle maaliskuussa, että veljekset kokivat olevansa pakotettuja ratkaisuun.
– Hän on isämme. Voimme kiittää häntä paljosta sekä isänä että valmentajana. Tulimme kuitenkin risteykseen, jossa meidän oli valittava: joko isä–poika-suhde tai valmentaja–urheilija-suhde. Näiden kaikkien vuosien jälkeen molempia suhteita ei voinut jatkaa.
Gjert-isä kommentoi asiaa aiemmin lyhytsanaisesti NRK:lle.
– Olen täysin tavallinen ihminen, jolla on vahvuutensa ja heikkoutensa. Mutta olen johdattanut poikani EM-kultaan, MM-kultaan ja olympiamitaleille. Olen ylpeä siitä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Näin Perttu Hyvärinen voi vielä päästä olympialaisiin!
- Nyt puhuu Teemu Pasanen – näin kommentoi Perttu Hyvärisen kohtaloa IL:lle
- Olympiapommi kytee: Suomen mäkihyppymies löi kaikki ällikällä – kulisseista kova fakta!
- Olympiatähti paljastaa: julkaisee alastonkuvia taitelijanimellä
- Oho! Suvi Minkkinen räväytti asullaan – ”Milanon muotiviikolle?”
- Vilma Nissinen löi rahoiksi – hiihtotähden reaktio kertoo paljon
- Kaikki Los Angelesin kesäolympialaisista 2028
- Norjalle taas surkeita uutisia – tähti loukkaantui
- Jutta Leerdam keikisteli yksityiskoneessa – tästä syttyi Hollannissa raivo
- Suomen joukkue ampumahiihdon sekaviestiin valittu!
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, tulokset ja tv-lähetykset
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Yleltä jysähti iso paljastus Iivo Niskasesta!
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Hiihtorakkaus paljastui: Selene, 20, iski maajoukkuetähden veljen!
- Suomen joukkue ampumahiihdon sekaviestiin valittu!
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät