Venäläinen olympiavoittaja tyrmistyi tästä uutisesta – ”Olin shokissa”

Venäläinen viisiottelun olympiavoittaja Aleksandr Lesun antoi hiljattain BBC:lle haastattelun, joka on puhuttanut paljon.
Hän kertoi BBC:n mukaan, ettei halua enää edustaa Venäjää. Mies kertoi reaktiostaan helmikuussa alkaneeseen hyökkäykseen.
– Miltä minusta tuntui? Voinko käyttää kirosanoja tässä haastattelussa? Shokista puhuminen olisi vähättelyä. Ymmärsin, että maailma ei olisi enää entisensä, linjasi Lesun.
Lesun on nyt ilmeisesti kääntänyt takkinsa. Hän myönsi lajiliittonsa tiedotteessa puhuneensa BBC:n kanssa. Mies kiisti kuitenkin jutussa esitetyt väitteet.
– Kun luin haastatteluni, olin shokissa. Sanoin jotain, mutta toimittaja kuuli jotain sellaista, mitä vain halusi kuulla, väitti Lesun.
– Jutussa sanotaan esimerkiksi, että ”helmikuun lopusta saakka en enää edusta Venäjää”. Se on kirjoitettu niin, että lukija saa käsityksen, etten enää halua edustaa Venäjää syystä, joka johtuu helmikuussa tapahtuneesta. Samaan aikaan alkoi erityisoperaatio Ukrainassa. Nämä asiat eivät kuitenkaan liity toisiinsa.
– Minä vain päätin lopettaa urheilu-urani 22. helmikuuta. Kaksi päivää ennen Ukrainan tapahtumien alkua. Kirjoitin siitä tiedotteen, väitti Lesun.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi