Juoksijatähti paljasti 30-vuotiaana olevansa neitsyt – kirjoitti nyt kymmenen vuotta myöhemmin karun päivityksen
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltalainen aitajuoksija ja rattikelkkailija Lolo Jones nousi otsikoihin vuonna 2012, kun hän kertoi sosiaalisessa mediassa olevansa neitsyt. 30-vuotias Jones on uskonnollinen, eikä hän halua harrastaa esiaviollista tekstiä.
Jones myönsi jo kaksi vuotta sitten julkisesti, että häntä kaduttaa se, että hän kertoi asiasta julkisesti.
– Se oli todella iso virhe, ja pilasi välittömästi kaikki deittini. Minulla ei ollut edes mahdollisuutta. Ennen oli, tilitti nainen Kevin Hartin Cold as Balls -ohjelmassa.
Jones on nyt tehnyt Instagramissa selväksi, että hänen tilanteensa ei ole ruusuilla tanssimista.
– Tänään blokkasin kaverin, jonka kanssa juttelin kahdeksan kuukautta. Sydämeni ei enää vain kestänyt. Hän antoi niin ristiriitaisia signaaleja minulle. Hän puhui avioliitosta ja lapsista, mutta sitten yhtäkkiä piti minua vain ystävänä. Häneltä ei koskaan löytynyt aikaa tavata minua. Sydämeni on niin raskas, avautui Jones.
Nainen kertoi rukoilleensa Jumalalta apua ja kunnon miestä.
– Haluan naimisiin ja oman perheen, mutta sydämeni vain särjetään jatkuvasti.
– Minua kiusataan jatkuvasti, koska en harrasta esiaviollista seksiä. Miehet laittavat viestiä ja kertovat minun olevan liian vanha. Olen muka jo niin kulahtanut, että minun pitää antaa. Haluan vain huutaa. Missä olet Jumala? Sinun sanasi Johannes 14:14: Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen. Pyydän Jumalaa kunnioittamaan sydämeni toivetta. Saarnaajan kirja 4:9-12: Kaksin on parempi kuin yksin. Pyydän Jumalaa kunnioittamaan sydäntäni, koska uskoni on nyt koetuksella. En jaksa enää kiusaaamista, avautui Jones ja pyysi apua Jumalalta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Suomen olympiadebytantti: ”Kriittiset hetket käsillä”
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Olympialaisten venäläisurheilijoilla yhteyksiä sotaa tukevaan toimintaan
- Suomen ampumahiihtäjämiehet hullutelevat somessa – katso video
- Ikävä tilanne olympialaisissa – kannettiin paareilla pois
- Talviolympialaisiin kaavaillaan merkittävää muutosta
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Ruotsalaishiihtäjälle haetaan poikkeuksellista etuoikeutta
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”