Suomalaishiihtäjä jätti lajin MM-mitalin jälkeen – täräytti nyt IL:lle suoraa tekstiä lajista
Kuva: Juha Tamminen
Eemil Helander oli vielä reilu vuosi sitten yksi Suomen hiihtotoivoista. Hän oli voittamassa nuorten MM-viestihopeaa kotikisoissa talvella 2021. Helander päätti kuitenkin nopeasti jättää lajin.
Mies panostaa nyt täysillä yleisurheiluradoille. Helander kilpailee 3 000 metrin esteisissä ja on harjoitellut esimerkiksi Topi Raitasen kanssa.
Helander on nyt avannut päätöstään Iltalehdelle. Hänellä on selvä näkemys juoksemisen eduista verrattuna hiihtoon.
– Syksyä laskematta aika hyvissä keleissä pystyy Suomessa treenaamaan. Hiihdossa välillä sai palella kisapaikoilla. Hiihdossa treenimäärät ovat aika isoja. Tunnin juoksu vastaa puolentoista tunnin hiihtoa. Juokseminen on tehokkaampi tapa harjoitella, Helander perustelee.
– Hiihtokisoihin piti mennä kolme tuntia ennen starttia paikalle, kun täytyi kaikki välineet testata, Helander avasi Iltalehdelle.
Helander oli viime vuonna alle 23-vuotiaiden EM-kisojen 3 000 metrin estejuoksun neljäs.
Tästä Iltalehden juttu, jossa muun muassa lisää Helanderin perusteluja.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle