Suomen joukkue uinnin MM-kisoihin oli alusta saakka varsin pieni. Nyt on jälleen koettu menetys, sillä Ari-Pekka Liukkonen ei matkaa kisoihin. EM-kultamitalisti kertoi asiasta Instagramissa.

– Toukokuun lopulla pääsin moikkaamaan siskon tyttöä Saksaan (kuva). Siitä matka jatkui kisoihin Monacoon ja Barcelonaan.

– Suomessa ehdin treenata muutaman päivän ennen kuin kuume vei vuodelepoon. Nyt kuume taitaa olla jo voitettu, mutta raju ripuli vaivaa edelleen. MM-kisoihin ei tästä enää ehdi kuntoutua, mutta onneksi elokuun EM-kisoihin on vielä aikaa! kertoi Liukkonen.

Fanny Teijonsalo ilmoitti tiistaina, ettei lähde MM-kisoihin koronaviruksen vuoski. Mukana joukkueessa ovat enää Mimosa Jallow, Veera Kivirinta ja Matti Mattsson.

MM-kisat järjestetään Budapestissa 18.6–3.7.2022.