Huono häviäjä? Norjan supertähti ei voinut hyväksyä MM-pettymystään – haukkui kilpakumppaninsa
Norjan Jakob Ingebrigtsen oli suuri suosikki miesten 1 500 metrin kilpailussa Eugenen MM-kisoissa. Vuonomaassa odotettiin loppusuoralla, koska miehen viimeinen veto kohti kultamitalia lähtee.
Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut, ja brittijuoksija Jake Wightman nappasi kultamitalin. Ingebrigtsen taipui hopealle.
Norjalainen myönsi, että oma taktiikka ei osunut täysin. Ingebrigtsen ei mielestään pitänyt tarpeeksi kovaa vauhtia kärjessä. Se houkutteli vastustajat haastamaan hänet.
Hän päätti kuitenkin ryöpyttää myös kenialaisen Timothy Cheruiyotia touhua Nettavisenille. Kenialainen yritti hyökätä ohi norjalaisen.
– Minut yllätti se, mitä Cheruiyot teki siinä vaiheessa, koska juoksimme niin lujaa. Tuntui järjettömältä hyökätä minua vastaan, kun olin tuossa asemassa ja melko kovassa kyydissä hurjan alkuvauhdin jälkeen. Se yllätti minut.
Ingegrigtsen arveli, että Cheruiyot oli päättänyt nousta kärkeen tuossa vaiheessa kisaa
– Siksi hän teki kaikkensa ottaakseen paikkani. Puolustin sitä koko ajan, mutta se (hyökkäys) ei lopu. Se yllätti minut ja tuhosi paljon kisaani.
KATSO MYÖS: Yleisurheilun MM-kisojen erikoissivu
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Näin Perttu Hyvärinen voi vielä päästä olympialaisiin!
- Nyt puhuu Teemu Pasanen – näin kommentoi Perttu Hyvärisen kohtaloa IL:lle
- Olympiapommi kytee: Suomen mäkihyppymies löi kaikki ällikällä – kulisseista kova fakta!
- Olympiatähti paljastaa: julkaisee alastonkuvia taitelijanimellä
- Oho! Suvi Minkkinen räväytti asullaan – ”Milanon muotiviikolle?”
- Vilma Nissinen löi rahoiksi – hiihtotähden reaktio kertoo paljon
- Kaikki Los Angelesin kesäolympialaisista 2028
- Norjalle taas surkeita uutisia – tähti loukkaantui
- Jutta Leerdam keikisteli yksityiskoneessa – tästä syttyi Hollannissa raivo
- Suomen joukkue ampumahiihdon sekaviestiin valittu!
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, tulokset ja tv-lähetykset
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Yleltä jysähti iso paljastus Iivo Niskasesta!
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Hiihtorakkaus paljastui: Selene, 20, iski maajoukkuetähden veljen!
- Suomen joukkue ampumahiihdon sekaviestiin valittu!
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät