Toni Keränen heitti juhannusviikonloppuna Oulussa keihästä 82,89. Se on tuomassa miehelle paikan MM-kisoihin rankingin perusteella. Takana on kuitenkin melkoinen taival.

Keränen koki nimittäin kovia vapun alla Etelä-Afrikassa. Keihästähdet olivat silloin harjoitusleirillä maassa.

Keränen on avannut Ilta-Sanomille kokemustaan. Hän kertoi vaipuneensa lähes tiedottomaan tilaan hotellin sängyssä 40 asteen kuumeessa.

Lopulta Keräsen oli pakko toimia. Hän otti yhteyttä mukana olleeseen Tero Pitkämäkeen.

– Kuume nousi puoli astetta tunnissa. Sängyssä maatessani tuntui, että nyt lähtee taju. Tilanne alkoi toden teolla pelottaa, joten laitoin viestin harjoituksissa olleelle lajivalmentaja Tero Pitkämäelle, jonka kanssa lähdimme oikopäätä paikalliseen sairaalaan, tarinoi Keränen Ilta-Sanomille.

Lopulta Keräsen olo parani antibioottikuurilla. Oireet helpottivat kunnolla vasta kuukauden sairastelun jälkeen. Mies kertoi Ilta-Sanomille, että painoa lähti viisi kiloa.

Tästä Ilta-Sanomien juttu.

KATSO MYÖS: Yleisurheilun MM-kisojen erikoissivu