Suomalaisässältä huikea video MM-kisakylästä – ”Enemmän viinapulloja kuin…”
Aku Partanen valmistautuu sunnuntaina käveltävään 35 metrin kilpailuun Eugenen MM-kisoissa.
Tokion olympialaisissa yhdeksänneksi 50 kilometrillä sijoittunut Partanen on liikkeellä varsin hyvällä huumorilla. Hän julkaisi Tiktok-palvelussa mahtavan ”asuntoesittelyn” MM-kisakylästä.
Partanen esitteli kohtuullisen sotkuista huonetta. Taustalta kuului Aake Kallialan ääni. Kalliala esitteli aikanaan ostamaansa kesämökkiä Seiskalle. Nyt nuo sanat sopivat Partasen mielestä hänen videolleen.
– Sauna oli ainoa paikka, missä ei itkettänyt. Muuten oli niin surkeata. Tämä oli niin karmeassa kunnossa tämä tontti. Kaikkine hetekoineen, mitä oli rannat täynnä. Öljytynnyreitä. Tuossa oli halkopino tuossa mäellä. Siinä oli enemmän viinapulloja kuin halkoja. Tämä oli vissiin enempi huvikäytössä, kuului videolla.
Partanen on ehtinyt toki SUL:n tiedotteella ennakoimaan tulevaa kisaakin.
– Luulen, että voidaan mennä aika kovaa. Reitti vaikuttaa tosiaan hyvältä, Partanen sanoo.
– Talven harjoittelu oli tosi hyvää, ehjää ja tasapainoista. Huhtikuun alussa tuli korona, joka sotki kisasuunnitelmia. Ei siinä kuitenkaan tullut mitään pidempää harjoitustaukoa. Kesällä on taas tullut ehjää harjoittelua ja kunto on kehittynyt hyvin, Partanen kertoo.
KATSO MYÖS: Yleisurheilun MM-kisojen erikoissivu
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Presidentti Alexander Stubb lähtee olympialaisiin
- Hilla Niemelän somepostaus – somekansa riensi kommentoimaan
- Yle: Aino-Kaisa Saariselta koruton väite Johannes Kläbostä – ”Hänen ainoa akilleen kantapäänsä”
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Voitelupäällikkö kertoo Ylelle – ”Lähes jokaisella suomalaishiihtäjällä on olympialaisissa mukana uusia kohusuksia
- Krista Pärmäkoski saa huiman kunniatehtävän olympialaisissa – vierellä yllättävä Leijonat-pelaaja!
- Iivo Niskasen kilpakumppanilla mahdollisuus tehdä historiaa
- Norjan olympiatähdelle kamalia uutisia kisojen alla
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Sami Jauhojärvi avautui Iivo Niskasesta: ”Se harmittaa minua”
- Ristomatti Hakolalta karmea hyytyminen olympialaisten alla
- Yle: Nyt jyrähti Perttu Hyvärinen – raju väite kulissipelistä!
- IS: Olympiavoittaja lausui suoran mielipiteen Krista Pärmäkoskesta – ”Suomen hiihto ei ole ihan niin hyvässä tilassa”
- Olympialaisten selostajat 2026 – televisio ja radio
- Rallit-sivusto: Kalle Rovanperä lähti kisoista
- Tanja Poutiaisen entinen kilpakumppani on kuollut
- Sami Jauhojärvi avautui Iivo Niskasesta: ”Se harmittaa minua”
- Olympialaisten jättikohussa ryvettynyt venäläistähti palaa
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Suomen moukarijätti paiskoi kolme SE-tulosta!