Suomalaisen juoksutähden MM-unelma meni säpäleiksi – nyt nainen on raskaana
Suomalaisen kestävyysjuoksijan Sandra Erikssonin unelma Eugenen MM-kisoista meni murskaksi vammojen vuoksi. Nainen harmitteli hiljattain asiaa sosiaalisessa mediassa.
– Kaksitoista vuotta olen haaveillut kilpailemisesta Oregonissa ja olin erittäin onnellinen, kun sain tietää, että tämän vuoden MM-kisat olisivat juuri siellä. Tänä vuonna sattuu siis erityisen paljon ja juuri nyt matka kohti vuotta 2023 tuntuu loputtomalta. Mutta tällaista elämä on, kirjoitti Eriksson tuolloin.
Nyt 3 000 metrin estejuoksun SE-naisella on hieman iloisempia uutisia. Hän odottaa lasta.
– Helmikuun leikkauksen jälkeen tuli selväksi, että minulle ei tule kilpakautta tänä vuonna. Tie vuoteen 2023 alkoi tuntua erittäin pitkältä. Siksi lisäsimme yhden pysäkin. Jos kaikki menee hyvin, tulee meistä pienen muumipeikon vanhempia tammikuussa, kirjoitti Eriksson Instagramissa.
Eriksson teki kuitenkin selväksi, että urheilu-uran on tarkoitus jatkua.
– En ole vielä lopettanut juoksemista. Tarkoitus on kilpailla ensi kesänä ja tehdä vahva harjoituskausi ennen vuoden 2024 olympialaisia.
KATSO MYÖS: Yleisurheilun MM-kisojen erikoissivu
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti